KENEN ÄÄNELLÄ PUHUU KAHDEN ROOLIN KANSANEDUSTAJA?

Julkaisun mediamateriaalit

Lataa
Kansanedustajat ja kunnanvaltuutetut

Värillä merkityt kansanedustajat toimivat myös kunnanvaltuutettuina. Lataa kuva ja suurenna tarvittaessa nähdäksesi nimet. Kuva: EVA.

Lataa

Lataa
Ilkka Haavisto

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto. Kuva: Matti Rajala / EVA.

Lataa

Kansanedustajista 163 – yli 80 prosenttia – on myös kunnanvaltuutettuja. Tarvittaisiin vain neljä edustajaa lisää, jotta kunnanvaltuutetut voisivat muuttaa perustuslakia viiden kuudesosan enemmistöllä.

Kuntalain 69 §:n mukaan kunnanvaltuutettujen tulee edistää kunnan ja sen asukkaiden etua.

”Kuntien luottamushenkilöinä toimivilla kansanedustajilla on ongelmallinen kaksoisrooli eduskunnan käsitellessä julkisen ja yksityisen sektorin välistä tehtävänjakoa ja sitä koskevia pelisääntöjä”, arvioi Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

Tapauksia, joissa eduskunta on päättänyt asioista kuntien toiveiden mukaisesti, on kertynyt viime vuosina paljon. Esimerkiksi vuoden 2011 jätelaki ohjaa jätevirtoja kunnalliseen jäteeenpolttoon, vaikka ne olisivat elintärkeitä kierrätyksen ja ympäristöalan yritystoiminnan kehittymiselle.

”Kipeimmin ongelma on näkynyt yrityksissä korjata Suomen julkisen terveydenhuollon tilaa. Kunnallinen perusterveydenhuolto on rapautunut. Vaikka Suomessa on runsaasti yksityisen terveydenhuollon tarjontaa, ovat kunnat pitäneet kynsin hampain kiinni yksinoikeudestaan julkisen terveydenhuollon palveluiden tuottamiseen. Sote-lainsäädännössä askarrellaan monimutkaisia malleja, joissa kuntien ja maakuntien liikelaitokset voisivat jatkossakin kilpailla konkurssisuojan turvin yksityisten yritysten kanssa”, toteaa Haavisto.

Ruotsissa kaksoisrooliongelmaa ei ole. Siellä kunta-, maakäräjä- ja valtiopäivävaalit järjestetään samaan aikaan. Puolueet huolehtivat siellä siitä, ettei sama henkilö pyri sekä valtiopäiville että valtuustoihin. Kunnan- ja maakäräjävaltuustoissa on sen sijaan samoja henkilöitä.

”Kaksoisrooli on poliittiseen kulttuuriin liittyvä ongelma, josta tuskin voi syyttää yksittäisiä kansanedustajia. Ruotsin malli toimisi Suomessakin. Puolueet voisivat sopia, että kansanedustajia ei enää jatkossa asetettaisi ehdolle kuntavaaleissa. Käytäntöä voitaisiin soveltaa jo seuraavissa kuntavaaleissa 2021. Olisi myös syytä harkita, pitäisikö kuntavaalit tämän jälkeen järjestää aina samanaikaisesti eduskuntavaalien kanssa, joko vuonna 2023 tai 2027”, ehdottaa Haavisto.

Ilkka Haavisto: Kuntapuolue voittaa aina -artikkeli luettavissa www.eva.fi

Julkaisun ennakkopyynnöt: viestintäpäällikkö Heini Larros heini.larros@eva.fi