Ylen tasapuolisuus irtisanomislakikiistassa puntarissa – päätoimittaja vastaa

Yleisradion haastateltavavalinnat ovat kuluneella viikolla näyttäneet kallistuneen toisen osapuolen hyväksi irtisanomislakia koskevassa kiistassa. Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavaan päätoimittajan Jouko Jokisen mukaan työelämään liittyvissä kysymyksissä Suomesta löytyy vain vähän neutraaleja asiantuntijoita.

EVAn toimituspäällikkö Sami Metelinen haastatteli Jouko Jokista.

Pienten yritysten henkilöperusteista irtisanomista koskeva kiista sai kuluneella viikolla uusia kierroksia, kun Juha Sipilän (kesk.) hallitus antoi maanantaina eduskunnalle tiedonannon hallituksen kaavailemasta irtisanomislaista.

Ylellä kiistaa on puitu useissa uutisissa ja ohjelmissa. Vielä tiistain A-studiossa vallitsi tasapaino. Studiossa haastateltavina olivat pääministeri Sipilä ja opposition edustajana SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne. Kommenttipuheenvuoronsa aiheeseen antoivat erillisessä insertissä eläkkeelle siirtyneet työmarkkinakonkarit, työnantajapuolelta Teknologiateollisuuden entinen varatoimitusjohtaja Risto Alanko ja työntekijäpuolelta SAK:n entinen työ- ja elinkeinojohtaja Matti Tukiainen.

Tiistain A-studiossa Sipilä tarjosi Rinteelle sovinnon kättä. Sipilä ehdotti, että irtisanomislaista voitaisiin luopua, jos vastavuoroisesti vietäisiin työaikalain joustoja koskeva uudistus läpi ulottaen joustot myös järjestäytymättömiin yrityksiin. Lähetyksessä Rinne ei vastannut suoraan kysymykseen.

Keskiviikkona asetelma A-studiossa ei enää ollut yhtä tasapuolinen. Yle oli kutsunut studioon Julkisten ja hyvinvointialojen liiton JHL:n puheenjohtajan Päivi Niemi-Laineen sekä lähi- ja perushoitajaliiton SuPerin puheenjohtajan Silja Paavolan arvioimaan Sipilän ehdotusta irtisanomiskiistaan. Studiossa oli edustettuina siis ainoastaan irtisanomislakia vastaan protestoivien ammattiliittojen edustajia, eikä yhtäkään hallituksen linjaa puolustavaa henkilöä.

Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan vastaavan päätoimittajan Jouko Jokisen mukaan A-studion keskustelussa pyrittiin saamaan esiin ammattiyhdistysliikkeen kanta siihen, minkälainen vaihtoehto heille kävisi kiistan ratkaisuksi.

”Joskus on myös hyvä keskustella niin, että käydään asiaa läpi yhdestä näkökulmasta ja selvitetään sitä perusteellisemmin”, Jokinen perustelee ratkaisua.

Hän korostaa, että pidemmällä, esimerkiksi parin viikon ajanjaksolla, minuutti- ja merkkimäärät ovat jakautuneet aika tasapuolisesti eri osapuolten kesken.

Asiantuntija paljastui SDP:n edustajaksi

Torstaina Yle haastatteli verkossa julkaistuun uutiseensa asiantuntijana työmarkkinatutkija Tapio Bergholmia. Hän jatkoi haastattelussa Sipilän ehdotuksen kritisointia siitä, mihin Niemi-Laine ja Paavola olivat edellispäivänä A-studiossa jääneet.

Yle esitteli Bergholmin Itä-Suomen yliopiston dosenttina ja työmarkkinatutkijana. Perjantaina klo 11.11 Ylen verkossa olevaa juttua täydennettiin Bergholmin taustojen osalta. Päivitetyn jutun mukaan Bergholm on lisäksi ”toiminut Järvenpään kaupunginvaltuuston jäsenenä SDP:n edustajana”. Jutussa jätettiin kertomatta, että tämän lisäksi Bergholm on toiminut SAK:n päätoimisena historiankirjoittajana.

Se oli selvä lapsus.”

Jälkikäteen perjantaina juttuun lisättiin myös tieto, että ”Bergholm on entinen Suomen ammattiliittojen keskusjärjestön (SAK) tasa-arvovastaava”.

”Totta kai olisi pitänyt kertoa Bergholmin tausta. Se oli selvä lapsus”, Jouko Jokinen toteaa ja kertoo, että täsmennys taustasta on nyt lisätty juttuun.

Hän kuitenkin huomauttaa, että Suomessa ”on aika vähän neutraaleja asiantuntijoita, varsinkaan työelämään liittyvissä kysymyksissä”.

Jokisen mukaan irtisanomislakikiistassa ei ole tietoisesti annettu enemmän mediatilaa ammattiliitoille ja SDP:lle. Ylellä on Bergholmin mukaan käytössään sisäisesti tarkka tilastointi siitä, miten mediatila jakaantuu esimerkiksi miesten ja naisten ja toisaalta eri puolueiden edustajien kesken.

Merkitäänkö myös Tapio Bergholm asiantuntijana SDP:n edustajaksi?

”En ihan tarkalleen muista. Toivon, että perässä lukisi ”sd.”, jos henkilö edustaa SDP:tä”, Jokinen vastaa.

Keskiviikkona A-studiossa oli kaksi ammattiliiton puheenjohtajaa. Milloin nähdään sellainen A-studio, missä olisi kaksi hallituspuolueen edustajaa puolustamassa irtisanomislakia?

”Ehkä sellaista ei nähdä, kun kyse on poliittisista toimijoista, mutta haluaisin nähdä sellaisen keskustelun, missä EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies ja Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen ovat keskustelemassa aiheesta. Se olisi erittäin mielenkiintoinen keskustelu, koska he eivät ole samaa mieltä. Hallituspuolueiden edustajien keskustelu olisi aika tylsä”, Jokinen toteaa.