Rakentamisen ylisääntely korpeaa suomalaisia
EVAn Arvo- ja asennetutkimuksessa vain viisi prosenttia vastaajista katsoo, että suomalaisessa yhteiskunnassa on liikaa vapautta, kun tarkastelun kohteena on asuminen, rakentaminen ja maankäyttö. Liian vähäisenä vapautta näillä elämän osa-alueilla pitää monta kertaa suurempi joukko, 38 prosenttia, kirjoittaa EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.
- Asuminen ja rakentaminen ovat suomalaisten mielestä ylisäänneltyjä. EVAn Arvo- ja asennetutkimuksessa lähes neljä kymmenestä (38%) toivoisi lisää vapautta asumiseen, rakentamiseen ja maankäyttöön Suomessa.
- Asumisen ja rakentamisen vapaus on pitkähkön listan sijalla kaksi, kun puhutaan asioista, joissa suuri osa suomalaisista toivoisi olevan enemmän vapautta. Sen edelle sijoittuvat vain elinkeinovapauden peruspultit, yrittämisen ja yritystoiminnan vapaus.
Lukua voidaan pitää melko suurena, kun sitä verrataan esimerkiksi markkinatalouteen ja kilpailuun, joihin lisää vapautta toivoo puolet pienempi osuus suomalaisista (19%).
Varallisuus on kiinni rakennuksissa
Vapaudet asua, omistaa ja rakentaa edustavat tavalliselle suomalaiselle myös laajemmin omistamisen vapautta. Näin on siksi, että asunnot, talot ja muut rakennukset ovat suomalaisten kotitalouksien kaikkein tärkeimmät omistukset.
Tilastokeskuksen mukaan noin 70 prosentilla suomalaisista kotitalouksista on asunto- ja muuta rakennusvarallisuutta. Myös suurin osa (samaiset noin 70 prosenttia) kotitalouksien varallisuudesta on kiinni maassa, betonissa, puussa, tiilessä, lasissa ja pellissä.
Tiukaksi koettuun sääntelyyn meillä ei ole pakottanut ainakaan tilanahtaus. Maasta ei Suomessa ole pulaa. Väestötiheys meillä on keskimäärin noin 18 henkilöä per neliökilometri. Vertailun vuoksi: esimerkiksi Hollannissa jokaista neliökilometriä asuttaa keskimäärin 500 henkilöä.
Lisäksi, vaikka tilaa asua ja rakentaa on Suomessa siis enemmän kuin riittävästi, koetaan asumisen rakentamisen ja maankäytön vapaus vähäisimmäksi kaikkein harvimmin asutuilla seuduilla, alle 4 000 asukkaan kunnissa (59 % pitää vapautta liian vähäisenä) ja Pohjois-Suomessa (53 %), jossa asukastiheys on 2–4 hengen luokkaa per neliökilometri.
Vähemmän sääntelyä, lisää asumisen vapautta
Miksi asumisen, rakentamisen ja maankäytön vapaus koetaan ahtaimmaksi juuri siellä missä maata piisaa? Ehkä siksi, että maaseudulla asuvilla on kaupunkilaisiin verrattuna edelleen enemmän tuntumaa asumisen, rakentamisen ja maankäytön ohjaukseen ja sääntelyyn. Ja sääntelyähän näissä asioissa piisaa.
Vanhan perinteen mukaan omalle maalle saa aina rakentaa. Lähes kaikki rakentaminen on kuitenkin luvanvaraista. Julkinen valta määrää kaavoituksesta ja rakennusjärjestyksistä sekä päättää rakennus-, poikkeus-, toimenpide- ja muista luvista. Rakentamisen paikan ja ajankohdan lisäksi yksityiskohtaisen sääntelyn alaista on myös se, mitä rakennetaan ja miten.
Sääntelyn määrän ja yksityiskohtaisuuden lisäksi suomalaisia saattaa kismittää viranomaisprosessien usein kohtuuttoman pitkä kesto. Kaavoitushankkeet saattavat venyä ja lupaprosessit pitkittyä vuodesta toiseen. Vaihtoehtoisia etenemisreittejä ei ole, sillä viranomaisella on maankäyttöä koskevissa asioissa päätäntävalta ja monopoli. Kansalaisen ja maanomistajan aika ei maksa viranomaiselle mitään – ellei maanomistaja ole sitten kunta itse. Ja juuri tästä syystä kunnat usein priorisoivatkin omien maidensa kaavoittamista.
Rakentamisen lisäksi sääntelyn kohteena on myös asuminen. Jäte-, vesi-, ja jätevesihuollon järjestäminen on tarkkaan säänneltyä. Ei riitä, että asiat ovat kunnossa, vaan niiden on oltava kunnossa oikealla tavalla. Kunnan järjestämään jätehuoltoon on pakko liittyä, samaten vesihuoltoon, jos sellainen löytyy alueelta. Nurmikon ja pensaat saa istuttaa ja leikata, mutta puun kaato voi edellyttää – arvasitte oikein – luvan. Talon julkisivua maalattaessa on hyvä varmistaa, mitä kaavassa on määrätty alueen julkisivujen värisävyistä. Jos hankit rautakaupasta grillikatoksen ja tiedät, ettei siihen tarvita rakennuslupaa, muista kuitenkin selvittää, ovatko katokset kuitenkin niin sanotun ilmoitusmenettelyn piirissä.
Kyllä ei asua saa missä huvittaa
Suomessa saa valita asuinpaikkansa. Valintasi voidaan kuitenkin hylätä, jos viranomainen arvioi, että asuinpaikkasi saattaisi olla yhdyskuntarakenteen kestävyyden tai ympäristönsuojelun kannalta ongelmallinen. Asuakaan ei saa missä huvittaa, vaikka talo olisi omalle maalle luvalla rakennettu. Viranomaiset ovat puuttuneet muun muassa ympärivuotiseen asumiseen loma-asunnolla.
Lopulta maan omistusoikeuskaan ei ole kirkossa kuulutettu. Yhteiskunta voi painavan yleisen edun nimissä pakkolunastaa maata itselleen. Näin saattaa käydä, jos maatilkkusi osuu esimerkiksi suunnitteilla olevan tien tai radan kohdalle. Näissä tapauksissa maanomistaja saa kuitenkin menetetystä omaisuudestaan myös korvauksen.
Vaikeimmat kiistat syntyvät tapauksissa, jossa kasvavat kunnat ja kaupungit haluavat – pakkolunastuksen uhalla ostaa ”raakamaata” edelleen kaavoitettavaksi ja myytäväksi rakennusliikkeille. Näissä kysymyksissä vastakkain on kaksi hyvin perusteltavissa olevaa kantaa. Yhden kannan mukaan kaavoitus on julkisen vallan toimi, jonka aikaansaama maan huomattava arvonnousu kuuluu julkiselle vallalle. Toisen kannan mukaan kyseessä on yksityisen omaisuuden sosialisointiin verrattavissa oleva toimi.
Vaikka asumisen, rakentamisen ja maankäytön sääntely on tärkeää ja sille löytyy monta hyvää syytä, on suomalaisten kanta asiaan varsin selvä. Sääntelyä tulisi sekä vähentää että keventää.
Kirjoittaja Ilkka Haavisto on EVAn tutkimuspäällikkö.
EVAn Arvo- ja asennetutkimuksen sananvapauteen liittyvien kysymysten tulokset löytyvät kuvana täältä.