TYÖOIKEUDEN PROFESSORI: SUOMEN SIIRRYTTÄVÄ POLIITTISISSA LAKOISSA EUROOPPALAISEEN KÄYTÄNTÖÖN

Suomessa poliittisiin lakkoihin suhtaudutaan poikkeuksellisen sallivasti, käy ilmi Turun yliopiston työoikeuden professorin Seppo Koskisen kirjoittamasta EVA Analyysista Protestin rajat. Poliittinen lakko voi horjuttaa työrauhaa kyseenalaistamalla koko työehtosopimuksen. Lisäksi poliittisten lakkojen vaikutukset kohdistuvat suoraan työnantajiin, jotka eivät voi vastata niiden vaatimuksiin. Muualla Euroopassa poliittiset lakot on yleensä kielletty, sillä poliittisen protestoinnin katsotaan kuuluvan vapaa-ajalle. Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa korkeintaan muutaman tunnin spontaanit protestilakot on katsottu sallituksi.

Koskisen mukaan poliittista lakkoilua voidaan vähentää joko tiukentamalla lainsäädäntöä tai muuttamalla nykyistä yksioikoista oikeustulkintaa. Työehtosopimuslakiin voitaisiin lisätä säädös, jonka mukaan lakon tulee kohdistua vain asioihin, joista työnantaja ja työntekijä voivat keskenään sopia. Vaihtoehtoisesti työtuomioistuin voisi poliittisia lakkoja tulkitessaan painottaa sitä, menettääkö työehtosopimus merkityksensä työrauhan turvaajana. Tällöin esimerkiksi työnantaja, joka joutuu ilman omaa syytään lakon osapuoleksi voisi saada korvausta kärsimistään vahingoista.

Suomessa vallitsevan työoikeudellisen tulkinnan mukaan lakko on laillinen, jos se ei liity työehtosopimukseen.

Seppo Koskinen: Protestin rajat -EVA Analyysi ja Koskisen videohaastattelu: www.eva.fi

EVA Analyysi Protestin rajat