”Yleissitovuus on perustuslain vastainen”

Yleissitovuus rajoittaa työnantajien vapauksia ja on siten perustuslain vastainen. Työntekijän suojaksi voisi riittää nykyinen normaalisidonnaisuus, tai yleissitovuuden tilalle voitaisiin luoda minimipalkkajärjestelmä. Yleissitovuus säädettiin aikanaan tavallisena lakina ja voidaan sellaisella myös muuttaa.

Näin sanoo Turun yliopiston työoikeuden professori, OTT Seppo Koskinen EVAn videohaastatteluissa.

 

1/3: Miten yleissitovuus on perustuslain vastainen?

Perustuslainmukaisuutta arvioidaan Koskisen mukaan kolmen seikan kautta. Ne ovat työvoiman suojelu, oikeus olla järjestäytymättä ja kilpailunäkökulma. Aiemmin työvoiman suojelu on ollut korostunutta mutta nyt asetelmaa tulisi arvioida uudelleen, sillä kaksi jälkimmäistä seikkaa ovat nykyään niin merkittäviä, että yleissitovuutta ei pitäisi enää hyväksyä.

 

2/3: Miten kävisi työntekijöille, jos yleissitovuudesta luovuttaisiin?

Koskisen mukaan nykyinen normaalisidonnaisuusjärjestelmä kattaa jo niin paljon, että oikeastaan yleissitovuutta ei tarvita. Minimipalkka voisi olla vaihtoehto yleissitovuudelle ja jokainen voisi itse päättää järjestäytymisestään. Työntekijän suojelu toteutuu parhaiten jos yritykset pystyvät kilpailemaan vapaasti.

 

3/3: Mitä yleissitovuuden tilalle? Kuinka yleissitovuudesta päästäisiin eroon?

Järjestelmää voidaan muuttaa, lisäämällä paikallista sopimista tai yksinkertaisesti ottamalla tilalle minimipalkkalaki. Itse asiassa hallitus ajoi minimipalkkaa jo vuonna 1970, mutta tilalle otettiinkin paljon laajempi yleissitovuus. Myöskään työmarkkinajärjestöt eivät aikanaan kannattaneet yleissitovuutta. Yleissitovuus säädettiin aikanaan tavallisena lakina ja voidaan myös tavallisella lailla muuttaa, jos katsotaan, että perusoikeudet tulevat turvatuiksi.

 

Videohaastattelut pohjautuvat 8.6.2016 verkossa julkistettuun EVA Analyysiin Sidotut kädet – Näin yleissitovuudesta tuli työmarkkinoiden tärkein ongelma, jota varten kirjoittaja Marko Erola haastatteli useita asiantuntijoita, mukaan lukien Seppo Koskista.

Lue lisää EVA Analyysista Sidotut kädet

Lataa julkaisu EVA Analyysi Sidotut kädet – Näin yleissitovuudesta tuli työmarkkinoiden tärkein ongelma

Yhteystiedot: EVAn viestintäpäällikkö Henna Hopia, EVA, puh. 045 601 8886, henna.hopia@eva.fi