Maakuntaveroa ei tule pelätä
Sote-uudistuksessa vastuu palveluiden järjestämisestä tulee siirtää pois kunnilta. Se tarkoittaa väliportaan hallintoa, kuten maakuntia, joilla on omat, vaaleilla valitut päätöksentekijät ja verotusoikeus, kirjoittavat Ilkka Haavisto ja Bo-Erik Ekström Aamulehden Vierailijat-kirjoituksessaan.
Hallitusneuvottelijat ovat linjanneet, että odotettu sote-uudistus rakentuu kolmelle portaalle.
Näistä ensimmäinen on palveluiden järjestämisvastuun siirtäminen pois kunnilta suuremmille, esimerkiksi maakunnan kokoisille tahoille. Toinen porras on siirtyminen palveluiden yksikanavaiseen rahoitukseen. Kolmas askel on asiakkaan valinnanvapauden käyttöönotto palveluissa.
Linjaukset ovat oikeansuuntaisia, mutta hyvin väljiä. Esimerkiksi ensimmäinen porras voi tarkoittaa nykyisten sairaanhoitopiirien kaltaista, joskin paljon niitä suurempaa, kuntayhtymää. Vaihtoehtoisesti se tarkoittaa väliportaan itsehallintoaluetta, kuten maakuntia, jolla olisi omat, vaaleilla valitut päätöksentekijät ja loogisesti myös verotusoikeus.
Tämä olisi oikea suunta edetä, koska näin päätösvalta sekä palveluiden järjestämisestä että niiden rahoittamisesta olisivat yksissä ja samoissa käsissä. Samalla toteutuisi palveluita ja rahankäyttöä koskeva tilivelvollisuus alueen asukkaille.
Alueellinen verotusoikeus on herättänyt epäilyksiä. Pelätään, että vero höllentäisi taloudenpitoa sekä johtaisi menojen paisumiseen ja verotaakan kiristymiseen.
Pelko on aiheellinen, jos alueellinen itsehallinto toteutetaan rakennetta korostaen. Sen sijaan pitää korostaa itsehallintoalueen tehtäviä ja koordinoida uusi vero osana koko verojärjestelmää.
Oikein toteutettuna aluehallinnosta ja uudesta verosta ei seuraa uusia kustannuksia veronmaksajille, päinvastoin. Piirikuntamallissa aluehallintoon ja -verotukseen siirtymisen onnistumisen varmistavat neljä tekijää.
Ensinnäkin piirikuntien tehtävät ovat tiukasti rajatut, joten ne eivät voisi paisua hallitsemattomasti. Mallissa osapuilleen maakunnan kokoiset piirikunnat ottavat vastuun julkisesta terveydenhuollosta, mutta sosiaalipalvelut jäisivät edelleen kuntien järjestettäviksi.
Julkinen hallinto ei kasvaisi, vaan kutistuisi. Piirikuntiin siirtyisivät muun muassa yli kolmensadan kunnan terveystoimet ja 20 sairaanhoitopiiriä ja useiden kymmenien purettavien sote-kuntayhtymien tehtävät.
Piirikunnat keräisivät veroa vain kattaakseen terveydenhuollon nettokustannukset eli kaiken kaikkiaan noin 9,6 miljardia euroa. Piirikuntaverolla olisi kunnallisveron veropohja, ja se olisi kunnallisveron tapaan suhteellinen vero.
Toiseksi piirikuntaverotukseen siirtyminen toteutettaisiin veroneutraalisti, joten verotus ei kokonaisuudessaan kiristyisi. Kun piirikuntaveroa aletaan kerätä, kunnallisveroa ja valtion verotusta vastaavasti kevennettäisiin.
Laskelmamme mukaan keskimääräiseksi piirikuntaveroksi tulisi 10,60 prosenttia. Uusi keskimääräinen kunnallisvero asettuisi 12,68 prosenttiin, kun se nykyisellään on noin 20 prosenttia.
Kunnallisverotus kevenisi kaikkiaan noin 6,6 miljardia euroa ja valtionverotus 3 miljardia euroa. Koska piirikuntavero kohdistuu ansiotuloihin, valtion veronkevennykset kohdistettaisiin valtion ansiotuloveroihin.
Kolmanneksi valtio valvoisi piirikuntien rahankäyttöä. Piirikunnilta vaadittaisiin useampivuotista kehysbudjetointia, ja niiden veroprosentille vahvistettaisiin vuosittain katto.
Kehysbudjetilla piirikunta kykenisi itse hillitsemään menojensa kasvua. Verokatto taas varmistaisi, ettei piikki ole loputtomiin auki veronmaksajan lukuun. Valtio saisi myös EU:n edellyttämän paremman kontrollin julkisten menojen kehitykseen.
Piirikuntien tärkein tehtävä olisi korjata suomalaisten julkinen terveydenhuolto kuntoon. Tämä ei ole mahdollista, ellei terveydenhuoltoon käytetyille varoille saada nykyistä enemmän vastinetta.
Palvelutuotanto rakentuisi piirikuntamallissa valinnanvapauden varaan, mikä toisi julkisten palveluntuottajien rinnalle nykyistä enemmän yrityksiä ja yhdistyksiä. Asiakas saisi itse valita, missä terveyskeskuksessa tai lääkäriasemalla käy.
Valinnanvapaus on ainoa keino tehdä suomalaisesta terveydenhuoltojärjestelmästä aidosti tasa-arvoinen. Lisäksi se mahdollistaa kilpailun, joka on tuottavuuden ja kustannustehokkuuden merkittävin ajuri.
Oikein toteutetussa valinnanvapausjärjestelmässä tuottajilla on kannustin saada listoilleen mahdollisimman monta potilasta ja hoitaa heidät hyvin laadusta tinkimättä.
Ruotsin esimerkki kertoo, että maakuntatason malli terveyspalveluissa toimii. Siksi hallituksella ei ole syytä jäädä kompastelemaan portaisiin, vaan sen kannattaa edetä rohkeasti ja ripeästi ylös asti.
Ilkka Haavisto on EVAn tutkimuspäällikkö
Bo-Erik Ekström on liikkeenjohdon neuvonantaja
Kirjoitus on julkaistu Aamulehdessä 24.5.2015
Artikkelin kuvassa on tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.