EVAn Arvo- ja asennetutkimus 2015: Ken on maassa jämäkin?

Kansa hyväksyy seuraavaksi pääministeriksi mieluiten Juha Sipilän. Tulevan hallituksen tehtävistä suomalaiset pitävät ylivoimaisesti tärkeimpänä työllisyyden parantamista ja valtion velkaantumisen pysäyttämistä. Tasavalta huutaa muutosta. EVAn vuoden 2015 Arvo- ja asennetutkimus kertoo suomalaisten käsityksen kaivatun muutoksen suunnasta. Se paljastaa, mitä kansa odottaa seuraavalta pääministeriltä ja hallitukselta.

”Tutkimuksen mukaan suomalaiset haluavat kansainvälisen ja edustavan pääministerin, joka on kansaa eheyttävä talouden osaaja. Halutaan myös, että hän ymmärtää arkea ja puolustaa heikkoja. Yhdessä paketissa näitä ominaisuuksia ei näyttäisi olevan tarjolla”, toteaa EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

Alexander Stubb saa kansalta erinomaisen arvosanan ulko- ja turvallisuuspolitiikan osaamisesta ja edustavuudesta. Antti Rinteen vahvuutena suomalaiset näkevät kyvyn ymmärtää arkea ja vähäosaisia. Timo Soini jakaa selkeimmin käsitykset. Hänet kuitenkin arvioidaan joukon parhaaksi muun muassa isänmaallisuudessa, riippumattomuudessa ja heikkojen puolustamisessa.

Tutkimuksesta selviää, että yhdeksän kymmenestä (92 %) suomalaisesta nostaisi työllisyyden parantamisen painoarvoa seuraavan hallituksen toiminnassa verrattuna nykyiseen. Suomalaiset ovat myös aiempaa valmiimpia lisäämään tehdyn työn määrää kovinkin keinoin. Neljännes (24 %) suomalaisista pitää viikoittaisen työajan pidentämistä hyvänä keinona työllisyyden lisäämiseksi. Vuonna 2011 tähän oli valmis vain 13 prosenttia kansasta.

Tutkimus kertoo, että suomalaisten kriisitietoisuus vaikeasta taloustilanteesta on edelleen kasvanut ja omistakin eduista ollaan valmiita tinkimään. Valtion velan pysäyttämiselle vaatii suurempaa huomiota 80 prosenttia kansasta ja 47 prosenttia haluaa valtionvelan kuriin, vaikka se tarkoittaisi etujen ja hyvinvoinnin leikkaamista.

EVAn tämän vuoden Arvo- ja asennetutkimus selvitti suomalaisten mielipiteitä politiikan ja työelämän lisäksi myös veroista sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikasta.

Tulokset osoittavat, että suomalaisia vaivaa veroväsymys. Verotuksen jatkuvan kiristämisen sijaan 79 prosenttia kansasta vaatii julkisen talouden toiminnan tehostamista.

Ulkopolitiikan saralla suomalaiset ovat huolestuneita Venäjän kehityksestä sekä terrorismista.

Ken on maassa jamakin

EVA on selvittänyt suomalaisten arvoja ja asenteita säännöllisesti yli 30 vuoden ajan. Kaikki tutkimustulokset ovat vapaasti ladattavissa EVAn Arvopankista: www.eva.fi/arvopankki.

EVAn tilaisuudessa 4.3. olivat Matti Apusen johdolla keskustelemassa Miltton Networkisin toimitusjohtaja Jussi Kekkonen (vas.), Kreabin toimitusjohtaja (1.4. alk.) Mikael Jungner, Talouselämän päätoimittaja Reijo Ruokanen ja MTV:n politiikan toimituksen esimies Timo Haapala.

EVAn tilaisuudessa 4.3. olivat Matti Apusen johdolla keskustelemassa Miltton Networksin toimitusjohtaja Jussi Kekkonen (vas.), Kreabin toimitusjohtaja (1.4. alk.) Mikael Jungner, Talouselämän päätoimittaja Reijo Ruokanen ja MTV:n politiikan toimituksen esimies Timo Haapala.

Gloria-salissa järjestettyyn tilaisuuteen osallistui yli 100 EVAn verkoston jäsentä.

Gloria-salissa järjestettyyn tilaisuuteen osallistui yli 100 EVAn verkoston jäsentä.

Kuvassa Mikael Jungner (vas.), Reijo Ruokanen ja Timo Haapala.

Kuvassa Mikael Jungner (vas.), Reijo Ruokanen ja Timo Haapala.

EVAn Arvo- ja asennetutkimuksen keskustelutilaisuus 4.3.EVAn Arvo- ja asennetutkimuksen keskustelutilaisuus 4.3.??????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????????EVAn Arvo- ja asennetutkimuksen keskustelutilaisuus 4.3.

Kuvassa EVAn johtaja Matti Apunen.

Kuvassa EVAn johtaja Matti Apunen.

Kuvassa Jussi Kekkonen (vas.) ja Mikael Jungner.

Kuvassa Jussi Kekkonen (vas.) ja Mikael Jungner.