EVA Analyysi: Tulevaisuuden tekijät – Suomi ei pärjää ilman maahanmuuttoa

Suomi tarvitsee vuosittain 34 000 nettomaahanmuuttajaa, jotta työvoima ei lähivuosikymmeninä supistuisi. Vuotuisen maahanmuuton pitäisi miltei kaksinkertaistua nykyiseltä noin 18 000 maahanmuuttajan tasolta. Näin selviää EVA Analyysista Tulevaisuuden tekijät – Suomi ei pärjää ilman maahanmuuttoa. Analyysin ovat kirjoittaneet tutkija Pekka Myrskylä ja Tilastokeskuksen yliaktuaari Topias Pyykkönen.

Viime 25 vuoden aikana väestö on kasvanut yli puolella miljoonalla henkilöllä, mutta työllisten määrä vain noin 2 000 henkilöllä. Työikäisen väestön määrä vähenee noin 10 000 henkilöllä vuosittain, kun eläkkeelle poistuvat ikäluokat ovat työelämään siirtyviä suurempia. Samalla työllisyysasteemme on laskenut 69 prosenttiin, analyysista selviää.

Enemmistö nykyisistä maahanmuuttajista on työikäisiä, ja maahanmuuttajien työllisyysaste on noin 50 prosenttia. Analyysi arvioi, että maahanmuuton lisäämisellä voidaan kasvattaa työikäisen väestön määrää ja tavoitella työllisyysasteen nostamista kestävälle 75 prosentin tasolle.

”Maahanmuutto paikkaa jo nyt merkittävästi kantaväestön työvoiman supistumista. Ilman maahanmuuttoa työikäinen väestömme olisi supistunut pelkästään viime vuonna 26 000 henkilöllä”, sanoo Pekka Myrskylä.

Lisää työllisiä ei ole suuressa määrin saatavissa työvoiman ulkopuolisista ryhmistä, kuten työttömistä, opiskelijoista, kotiäideistä ja eläkeläisistä.

Analyysin mukaan nykytyöttömistä arviolta noin 100 000 eli kolmannes on hankalasti työllistettävissä. ”Monilla työttömillä on erilaisia työllistymistä hidastavia tekijöitä. Tällaisia ovat esimerkiksi koulutuksen puute, korkea ikä ja pidempään jatkunut työttömyys”, sanoo Topias Pyykkönen.

Analyysi kertoo myös, että perhevapaiden työllisyyttä syövää vaikutusta on liioiteltu. Naiset ovat perhevapailla keskimäärin 15 kuukautta työurastaan. Tämä ei ole paljon enempää kuin mitä miehet käyttävät varusmies- tai siviilipalvelukseen, jotka kestävät 6-12 kuukautta.

Tulevaisuuden tekijät