EVA Arvio: Sote ei korjaa palveluita

Hallituksen esitys laiksi sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisestä on hankintalain vastainen ja sisäisesti ristiriitainen. Näin selviää tänään julkaistusta EVA Arviosta Sote ei korjaa palveluita. Arvion ovat kirjoittaneet liikkeenjohdon neuvonantaja Bo-Erik Ekström, asianajaja Mika Pohjonen ja EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

Sote-uudistuksella tavoitellaan merkittävää uudistusta, joka turvaisi palvelut ja vähintäänkin hidastaisi julkisten menojen kasvua. Hallituksen esityksen valossa näyttää kuitenkin todennäköiseltä, että palveluntuotanto jatkuu pitkälti entiseen tapaan.

Sote-alueiden tarpeellisuus jää epäselväksi, kun esitys määrittelee palvelujen järjestämisvastuun kaksinkertaiseksi. Järjestämisestä olisivat vastuussa sote-alueen muodostava kuntayhtymä ja toisaalta tuottamisvastuussa oleva kuntayhtymä.

Lakiesitys jättää epäselviksi kuntayhtymien talouden ja päätöksenteon vastuusuhteet. Tällaisen hallintohimmelin hallitseminen voi osoittautua mahdottomaksi.

Sote ei korjaa palveluita