EVA Pamfletti Julkea sektori – Näin byrokratia vaalii omia etujaan

Julkinen sektori voi auttaa yhteiskuntaa kukoistamaan, mutta pahimmillaan se ajaa vain omaa etuaan. Professori Matti Wibergin kirjoittama EVA Pamfletti ”Julkea sektori” läpivalaisee byrokratiaa, joka keskittyy oman asemansa pönkittämiseen ja budjettinsa kasvattamiseen.

”On kysyttävä, onko olemassa nykyistä tehokkaampia keinoja järjestää julkinen palveluntuotanto. Ja onko kykyä nykyistä paremmin huolehtia siitä, että julkinen sektori palvelee kansalaisia eikä ensisijaisesti itseään”, Wiberg kirjoittaa.

Julkisen valinnan teoria osoitti jo 1960-luvulla, että byrokratialla on syy ja halu pitää huolta omista eduistaan. Muun muassa mahdollisimman monien asioiden määrittely viranomaistoiminnoksi pönkittää julkisen sektorin asemaa ja sulkee yksityisen kilpailun pois.

Pamfletista selviää, että byrokratian oman edun tavoittelu on johtanut julkisen sektorin olennaiseen laajentumiseen viime vuosikymmeninä. Pelkkä palveluiden kysynnän kasvu ei selitä laajentumista.

”Meidän on korkea aika kyseenalaistaa julkisesta sektorista koituvat kustannukset ja hyödyt sekä tarkastella avoimin mielin saammeko julkiselta sektorilta sitä, mitä tavoittelemme”, Wiberg kirjoittaa.

Vaikka poliitikot pyrkisivät suitsimaan byrokratiaa, byrokraatit ovat etulyöntiasemassa: virkamies tietää enemmän virastonsa tuotantoprosesseista kuin rahoittajat. Siksi byrokratian valvonta on vaikeaa.

Pamfletti sisältää laajennetun esipuheen, jossa EVAn johtaja Matti Apunen hahmottaa keinoja tehostaa virkakoneiston toimintaa.

Julkea sektori

Julkea sektori

YLE Politiikkaradio ”Julkinen vai julkea sektori”. Kuuntele lyhennelmä EVA Pamfletin julkaisutilaisuudesta: http://areena.yle.fi/radio/2379917

EVA Pamfletin Julkea Sektori julkaisutilaisuus järjestettiin Gloria-salissa 17.9.2014. Tilaisuuden keskusteluun osallistuivat Matti Apusen johdolla professori Matti Wiberg, kansanedustaja Maria Guzenina, kansanedustaja Elina Lepomäki sekä toimittaja Ruben Stiller. Alla kuvia julkaisutilaisuudesta.

EVA Pamfletti Julkea sektoriEVA Pamfletti Julkea sektoriEVA Pamfletti Julkea sektoriEVA Pamfletin Julkea sektori julkaisutilaisuusEVA Pamfletin Julkea sektori julkaisutilaisuusEVA Pamfletin Julkea sektori julkaisutilaisuusEVA Pamfletin Julkea sektori julkaisutilaisuusEVA Pamfletin Julkea sektori julkaisutilaisuusEVA Pamfletin Julkea sektori julkaisutilaisuus