EVA Arvio: Sote on rimanalitus

Koko sote-uudistus voi kaatua hankintalakiin liittyviin epäselvyyksiin. Sote-alueet pyrkivät ostamaan palvelut kunnilta kilpailuttamatta, mikä rikkoisi hankintalakia. Sote-järjestämislakia valmistelleet työryhmät eivät kerro, millä perusteella kilpailuttamisvelvoite aiotaan kiertää. Näin selviää tänään julkaistusta EVA Arviosta ”Sote on rimanalitus”. Arvion ovat kirjoittaneet liikkeenjohdon neuvonantaja Bo-Erik Ekström, asianajaja Mika Pohjonen ja EVAn tutkimuspäällikkö Ilkka Haavisto.

Sote

Sote-uudistus on luomassa entistä vahvemman kunnallisen palvelutuotannon monopolin. Yksityinen ja kolmas sektori ovat jäämässä vain kuntien alihankkijaksi, kun nykyään ne voivat olla suoraan palveluntuottajia.

Potilaan valinnanvapaus ei suunnitelmassa laajene. Kunnallisen palvelutuotannon etuoikeudet ovat ajamassa kansalaisten ja potilaiden oikeuksien sekä palvelutuottajien tasavertaisen kohtelun yli.

”Sote-uudistus on näiltä osin valtava pettymys. Se edustaa jo menneen ajan arvomaailmaa”, arvioi Ilkka Haavisto.

Kirjoittajat moittivat sote-uudistusta myös taloudellisten vaikutusarvioiden puuttumisesta kokonaan. Uudistus on sulkemassa pois todellisen kilpailun palvelutuotannossa.

”Uudistuksen tehostamispotentiaali perustuu palveluverkon rajuun saneeraukseen, mikä keskittäisi palveluita. Tätä ei ole kerrottu, eikä liioin sitä, että hyödyt saataisiin vasta noin kymmenen vuoden kuluttua”, Bo-Erik Ekström toteaa.

Vaihtoehdoksi kirjoittajat suosittavat Ruotsin mallin mukaisen valinnanvapauden käyttöönottoa. Ruotsissa valinnanvapauden käyttöönotto nosti heti ja selkeästi palveluiden tehokkuutta ja laatua.

”Samalla rahalla saadaan enemmän aikaiseksi”, Ekström huomauttaa.

Sote on rimanalitus

EVAn verkkosivuilla julkaistavat EVA Arviot ottavat kantaa ajankohtaisiin keskustelunaiheisiin sekä esittelevät ideoita, henkilöitä ja teoksia.

Lue myös EVA Analyysi Vuosikymmenen valinta – Näin sote-uudistus pelastetaan