EVA Analyysi: Kruunu ottaa omansa – Viisi havaintoa kiristyvästä verotuksesta

Veroja on kiristetty tällä hallituskaudella 5,2 miljardilla eurolla. Tänä vuonna valtion verotus kiristyy 810 miljoonaa euroa, kunnalliset verot 500 miljoonaa euroa ja veronluonteiset sosiaalivakuutusmaksut 450 miljoonaa euroa. Tehokkaan verojärjestelmän näkökulmasta veronkiristysten painopiste on ollut talouskasvua hidastavaa. Näin kertoo tänään julkaistu EVA Analyysi ”Kruunu ottaa omansa – Viisi havaintoa kiristyvästä verotuksesta”. Analyysin on kirjoittanut tutkija Hannu Kaseva.

Tehokkaan verotuksen periaatteet unohdettiin, kun julkiset vajeet repsahtivat ennätyssuuriksi. Olemme kasvua hidastavien verojen korotuskierteessä, mikä pitkittää kansantalouden toipumista. Veronkorotukset ovat olleet niin mittavia, että tilanteemme muistuttaa 1990-luvun lamavuosia, analyysi arvioi.

”Vain kolmannes veronkorotusten arvioiduista tuotoista on niin sanottua hyvää verotusta eli kulutukseen kohdistuvaa. Noin 65 % korotuksista leikkaa pahimmillaan veropohjien, kuten palkkojen ja pääomien, kehitystä”, Kaseva sanoo.

Analyysin mukaan veropohjat rapautuvat myös laadullisesti, kun eläke-etuuksien, työttömyyskorvausten ja julkisyhteisöjen maksamien palkkojen osuus ansiotulojen ja kulutuksen veropohjissa kasvaa.

Lisäksi niin sanottu piiloverotus on lisääntynyt. Kunnat paikkaavat budjettejaan liikelaitostensa ylijäämillä ja palveluistaan perimillä maksuilla. Analyysistä selviää, että vuonna 2012 näitä tuloja kertyi julkisyhteisöille yhteensä 2,8 miljardia euroa.

Analyysi kertoo myös, että hajautunut veropäätöksenteko heikentää veropolitiikan tehoa. Ajan mittaan hallituksen rooli veropäätöksissä on supistunut ja työmarkkinajärjestöjen kasvanut, kun muun muassa työeläkemaksujen osuus julkisista tuloista on noussut.

Kruunu ottaa omansa

Lue myös EVA Fakta Verojen kirja

EVAn julkaisu- ja väittelytilaisuus verotuksesta järjestettiin Kansallissalissa, Helsingissä 27.1.2014. Tilaisuuden keskusteluun osallistuvat Matti Apusen johdolla tutkija Hannu Kaseva, VM:n ylijohtaja Jukka Pekkarinen, Componentan toimistusjohtaja Heikki Lehtonen, Pro:n puheenjohtaja Antti Rinne, kansanedustaja Mikael Jungner sekä kansanedustaja Lasse Männistö.

EVA:n verokeskustelu Kansallissalissa Helsingissä 27. tammikuuta 2014.EVA:n verokeskustelu Kansallissalissa Helsingissä 27. tammikuuta 2014. Matti Apunen ja Jukka Pekkarinen.EVA:n verokeskustelu Kansallissalissa Helsingissä 27. tammikuuta 2014. Componentan tj. Heikki Lehtonen ja PRO:n pj. Antti Rinne.EVA:n verokeskustelu Kansallissalissa Helsingissä 27. tammikuuta 2014. Lasse Männistö jaMikael Jungner.EVA:n verokeskustelu Kansallissalissa Helsingissä 27. tammikuuta 2014.