EVA Analyysi Tarvitaanko tehdasteollisuutta – mitä Amerikka opettaa?

Teollisuuden aika Suomessa ei ole ohi. Tehdasteollisuuden toimintaedellytysten ylläpidosta luopuminen olisi suuri virhe, varoittaa tehdasteollisuuden trendeihin perehtynyt asiantuntija Timo Nikinmaa EVA Analyysissa ”Tarvitaanko tehdasteollisuutta – mitä Amerikka opettaa”.

”Mistä Suomen taloudellinen kasvu tulevaisuudessa syntyykin, on tärkeää säilyttää myös tehdasteollisuuden toimintaedellytykset kilpailukykyisinä”, sanoo Nikinmaa. Näin siitäkin huolimatta, että palveluiden merkitys on kasvussa.

Teollisuuden siirtymistä kehittyviin maihin pidetään luonnollisena ja väistämättömänä kehityksenä, jota vastaan ei kannata taistella. EVA Analyysi väittää kuitenkin, että selän kääntämisellä tehdasteollisuudelle olisi vakavia seurauksia. Tehdasteollisuuden merkittävä kutistuminen jättäisi maamme tuotantoon ja vientiin aukon, jonka täyttäminen olisi äärimmäisen haastavaa ja kenties mahdotonta – ainakaan Yhdysvallat ei samassa haasteessa ole onnistunut.

Teollisuuden tila ei ole toivoton, sillä kehittyvien maiden nykyiset kilpailuedut eivät välttämättä säily pitkällä aikajänteellä. Suomella on myös mahdollisuus parantaa oman teollisuutensa toimintaedellytyksiä – jos näin halutaan. Keskeisellä sijalla ovat verotusta ja energiaa koskevat ratkaisut.

Yritysverotuksen taso on pidettävä kilpailukykyisenä, eikä pääomaveron kiristäminen sovi tilanteeseen, jossa kestävä kilpailukyky voi perustua vain tuottavuuden nousuun ja pääomapanoksen kasvuun. Myös kustannuksiltaan kilpailukykyisen energian riittävä tarjonta on tärkeä edellytys teollisuuden menestymiselle. Suomeen tulee rakentaa tarpeeksi uutta ydinvoiman tuotantokapasiteettia.

EVA Analyysi Tarvitaanko tehdasteollisuutta