EVA Analyysi Johtamisen uusi resepti

Tutkimuksen mukaan johtamisen painopiste on siirtymässä entistä vahvemmin ryhmätyötaitoihin yksilösuoritusten sijaan. Johtajan neljäksi avainominaisuudeksi nuoret johtajat nostavat (1) valmiudet tiimityöhön, (2) kyvyn jakaa vastuuta ja delegoida, (3) kyvyn luoda hyvä ilmapiiri ja yhteishenki tiimiin sekä (4) valmiudet ajatella asioista systeemisesti.

Johtamisen keskeisin haaste on nuorten johtajien mielestä organisaation kehittäminen siten, että se kykenee vastaamaan toimintaympäristön muutoksiin. Samaan aikaan koetaan yleisesti, ettei oma organisaatio ole varautunut tähän haasteeseen riittävästi. Myös pätevän työvoiman saanti ja sitouttaminen sekä innovatiivisuuden lisääminen eri organisaatiotasoilla mainitaan haasteina, joihin nuoret johtajat kiinnittäisivät nykyistä enemmän huomiota. Nuoret johtajat katsovat, että heidän omat arvonsa lepäävät vakaalla pohjalla. Tasapainon löytäminen työn, perheen, vapaa-ajan ja levon välillä on kuitenkin haasteellista ja näyttäisi edellyttävän erityistä huomiota johtajalta itseltään.

Kyselytutkimukseen vastasi kolmekymmentä EVAn Business Fellows –ohjelman osallistujaa. EVAn Business Fellows –ohjelma on suunnattu noin 30-40 –vuotiaille alallaan erinomaisesti menestyneille johtajille. Ohjelmaan kutsutaan vuosittain 20-25 yritysten edustajaa sekä muutamia menestyjiä politiikan, tieteen ja taiteen alalta.

Liite: 2506_no_08_Nuoret%20johtajat.pdf