Pelin henki neljässä skenaariossa

Kirjailija Juha Itkonen puhaltaa henkiin EVAn neljä globaalia skenaariota. Alla ote kertomuksesta ”Länsi luo nahkansa”.

Pääministeri Juliana Ruoppa katsoo ulos valtioneuvoston linnan ikkunasta. Senaatintori on kaunis, rakennukset paksun lumivaipan peitossa. Kirkas pakkaspäivän aurinko kipuaa tammikuiselle taivaalle. Lauma kiinalaisia turisteja parveilee suurkirkon portailla.

Voihan tämä olla sattumaakin, Ruoppa ajattelee. Realistisesti ajatellen juuri sitä: yksi vanhan kunnon ajan talvi pitkiksi venyneiden syksyjen loputtomassa ketjussa. Ei yksi talvi kesää tee. Talvi 2020, tavallista parempi.

Toisaalta, optimisesti ajatellen (ja nimenomaan optimistisesti Juliana Ruoppa tavallisesti ajattelee, on mielestään aina ajatellut): voihan pakkastalvi olla myös merkki onnistumisesta. Lupaus tulevasta, uuden ja paremman ajan alku.

Kööpenhaminan sopimus saatiin parin uusintakierroksen jälkeen aikanaan ratifioitua, se loi kohtuullisen pohjan yhteistyölle. Vuotihan se kuin rantaan unohtunut ruuhi, ilmaisine päästöoikeuksineen, mutta tärkeintä oli päästä käyntiin. Tärkeintä oli, että EU ryhtyi vetämään, sai peräänsä ensin Yhdysvallat ja sen jälkeen Kiinan ja Intian.

Muutama vuosi sitten sovittiin globaalista hiilidioksidiverosta. Politiikan keinoin kehitykselle on asetettu raamit, nopeasti kehittyvä teknologia tuo vähitellen ratkaisut. Valtioiden rahalliset satsaukset ympäristöteknologian kehittämiseen ovat olleet huomattavia jo pitkään. Obama senkin boomin taisi käynnistää, investoi silloin aikanaan heti ensimmäisissä elvytyspaketeissaan vihreään new dealiin.

Auto- ja öljyteollisuuden yhteistyö on sekin murtunut. Kuluttajat äänestivät lompakoillaan, sanoivat ei katumaastureille ja pysäköintikelvottomille panssariautoille. Pientä, mielellään sähköistä, kiitos. Ja katso, autoteollisuus vähitellen vastasi huutoon: liikenteen päästöt ovat vähenemässä, kun yhä suurempi osa uusista autoista kulkee sähköllä.

Tällä tavalla maailma toimii, pääministeri miettii, ihailee yhä sinistä aamua ja venyttelee eilisellä hiihtolenkillä kipeytyneitä ojentajiaan. Kehitys kehittyy, edistys etenee. Valtiot ja markkinavoimat yhteistyössä, kumpikin oman tonttinsa hoitaen. Yhä useampi ihminen ymmärtää tämän, Suomessa ja maailmalla. Yhä vähemmän on niitä vanhakantaisia, joiden ajattelussa nämä kaksi tahoa automaattisesti asettuvat vastakkain.