Kyllä Kaukasia opettaa – vastauksia Vanhaselle

Ulkopoliittisen instituutin erikoistutkija Henrikki Heikka kirjoittaa,että Venäjän sotilasoperaatio Georgiassa kertoo Moskovan irtautumisesta eurooppalaisista arvoista ja pyrkimyksestä palata voimakeinoin ylläpidettyyn etupiiri-politiikkaan. Sota kertoo myös laadullisesta muutoksesta Venäjän asevoimien suorituskyvyssä.

Pääministeri Matti Vanhanen totesi maanantaina pitämässään tiedotustilaisuudessa suorasanaisesti, että Georgian kriisi vaikuttaa Suomen seuraavan turvallisuuspoliittisen selonteon valmisteluun. Vanhasen mukaan ”Selonteon valmistelussa on hyvin tarkkaan analysoitava, mitä tapahtui, minkälaisia joukkoja käytettiin, miten ne saatiin liikkeelle. Se antaa oman ajankuvansa siitä, millä tavalla sotilaallista voimaa konflikteissa käytetään”.

Vanhasen peräänkuuluttama analyysi on samankaltainen, jonka kaikki Venäjän lähiympäristössä olevat maat, sekä niiden kanssa liittolaissuhteessa olevat maat, joutuvat Georgian kriisin jälkeen tekemään. Seuraavassa alustavia vastauksia Vanhasen esille nostamiin kysymyksiin.

Strateginen isku saartoi Georgian

Ensinnäkin, mitä oikein tapahtui? Vaikka monet sodan yksityiskohdat ovat vielä osapuolien levittämän propagandan peitossa, on keskeisten tapahtumien kulku tiedossa. Venäjä provosoi Georgian hallituksen käyttämään voimaa Etelä-Ossetian venäläismielisiä separatisteja vastaan ja aloitti sen jälkeen nopean, laajamittaisen ja huolella valmistellun sotilasoperaation, jonka tavoitteilla oli vähän tekemistä Etelä-Ossetian venäläisten puolustamisen kanssa.

Venäjän operaatiolla näyttää olleen kaksi tavoitetta. Ensimmäinen oli osoittaa, että Venäjän asevoimat kykenevät eristämään Georgian tuhoamalla sen infrastruktuurin, joka kytkee Georgiaan ympäröivään maailmaan. Toinen tavoite oli osoittaa että Venäjän asevoimat kykenevät murskaamaan Georgian asevoimien keskeiset yksiköt kahdenvälisessä mittelössä. Näiden tavoitteiden yhteinen viesti oli se, että Georgia kuuluu Venäjän sotilaalliseen vaikutuspiiriin, halusipa Georgian hallitus sitä tai ei.

Venäjä toteutti operaationsa kahdelta suunnalta tulleella strategisella iskulla. Ensimmäinen suunta johti Venäjältä Etelä-Ossetian kautta kohti Georgian sisäosia. Heti konfliktin alettua Venäjä siirsi omalta alueeltaan Georgian puolelle suuren määrän sotilaallista voimaa. Venäläisjoukot ajoivat Georgian hallituksen joukot ulos Etelä-Ossetiasta kahdessa päivässä.

Tämän jälkeen venäläisjoukot jatkoivat hyökkäystään kohti Gorin kaupunkia, katkaisten pääkaupunki Tbilisin tärkeimmän liikenneväylän länsirannikolle. Venäjän ilmavoimat ulottivat pommituslentonsa Tbilisiin alueelle sekä tuhosivat Tbilisistä etelään olevien sotilaslentokenttien infrastruktuuria. Venäläisten ei tällä suunnalla tarvinnut jatkaa hyökkäystään pääkaupunkiin asti – riitti, että he näyttivät kykenevänsä siihen.

Toisella hyökkäyssuunnalla Georgian länsiosassa Venäjän joukot etenivät Abhasiasta ja Mustalta mereltä kohti Georgian satamia ja tukikohtia. Venäjän laivasto ja ilmavoimat moukaroivat Georgian suurimman satamakaupungin Potin infrastruktuuria ja sitä puolustusmaan pyrkiviä joukkoja. Venäjän maajoukot tuhosivat Senakin kaupungin tärkeän sotilastukikohdan. Tämän ilmasuunnan voimannäytön tavoite oli osoittaa, ettei Georgian länsirannikolle tule kukaan ilman Venäjän lupaa.

Vajaan viikon kestäneen operaation jälkeen Venäjän joukot pysäyttivät strategisen iskunsa ja sota siirtyi – ainakin toistaiseksi – matalamman intensiteetin operaatioiden ja diplomaattisen kaupankäynnin tasolle. Venäjä oli saavuttanut tavoitteensa: Tbilisi oli jäänyt sotilaallisesti eristyksiin ja Venäjän asevoimat oli näyttänyt kykenevänsä liikkumaan maan alueella tahtonsa mukaan.

Ammattilaiset asialla

Vanhasen toinen kysymys – mitä joukkoja Venäjä käytti – on tärkeä. Venäjän Georgian-operaatiossa käytetyt yksiköt koostuivat lähes täysin ammattisotilaista. Niiden liikkuvuus, tulivoima ja tarkkuus oli ennen näkemätön. Yliote vastustajaan hankittiin miesmäärän sijasta täsmäpommeilla, verkostokeskeisillä tiedustelu- ja johtamisjärjestelmillä sekä liikkeellä, joka kattoi koko laajan operaatioalueen Krimin niemimaalta Azerbaidzhanin pohjoisrajalle.

Venäjän maavoimien tärkeimmät sotilasyksiköt sodassa olivat ammattilaisista koostuvia maahanlaskujoukkoja ja moottoroituja prikaateja. Ne selvisivät taisteluissa vähin tappioin, koska vastustaja pidettiin etäällä jatkuvilla ilmapommituksilla ja ohjusiskuilla. Venäjän ilmaherruus alueella oli edellytys operaation onnistumiselle.

Kolmas Vanhasen esille nostama kysymys – miten joukot saatiin liikkeelle – on myös mielenkiintoinen koska se selittää osaltaan Venäjän operaation menestyksellisyyttä. Aiemmissa konflikteissa – esimerkiksi Tshetsheniassa – Venäjän joukkojen keskitys konfliktialueelle on ollut hidas ja helposti havaittava prosessi. Nyt Venäjä kykeni lennättämään monet keskeisistä yksiköistään Venäjän keski- ja pohjoisosista Etelä-Kaukasukselle yhdessä päivässä, mikä yllätti Georgian johdon.

Maahanlaskujoukkoja lennätettiin alueelle Moskovan lähellä sijaitsevan Ivanovon suurelta sotilaslentokentältä. Toinen joukko-osasto tuli Viron rajan vierellä olevasta Pihkovan tukikohdasta, joka on ollut asevoimien ammattimaistamisen pioneeriyksikkö. Venäjän sotilastiedustelun erikoisjoukkoja lennätettiin paikalle Moskovasta ja eri puolita Venäjää.

Doktriini muutosvaiheessa

Viimeinen Vanhasen esille nostama aihepiiri, kokonaiskuva siitä miten Venäjä sotilaallista voimaa käyttää, vaatii perusteellisen keskustelun Venäjän doktriinin ja sotilaallisten kapasiteettien kehitystrendeistä. Ainakin kolme johtopäätöstä voidaan kuitenkin Georgian kriisin perusteella jo tehdä.

Aiemmin Venäjä on käyttänyt venäläisvähemmistöjen oikeuksien puolustamista perusteluna ei-sotilaalliselle puuttumiselle toisen maan asioihin. Nyt Venäjä on osoittanut olevansa valmis käyttämään ulkovenäläisten tilannetta perusteluna myös sotilaallisen voiman käyttöön toista valtiota vastaan. Kun tähän Georgian tapauksessa on vielä liittynyt aktiivinen Venäjän passien jakaminen toisessa valtiossa asuville henkilöille, on kehitystrendi huolestuttava. Aihetta välittömään huoleen on ainakin Ukrainassa, joka on pyrkinyt irtautumaan Venäjän vaikutuspiiristä ja joutunut kokemaan painostustoimia, joiden perusteluina on usein ollut venäläisten etujen puolustaminen.

Toiseksi, operaatiosta välittyvä kokonaiskuva kertoo siitä että Venäjän asevoimien paljon parjattu uudistusprosessi on edennyt selvästi nopeammin kuin monet asiantuntijat lännessä ovat tähän asti olettaneet tai toivoneet. Georgian kriisi osoitti, että Venäjä kykenee lyhyellä varoitusajalla suorittamaan vaativia sotilasoperaatiota kaukana joukkojen kotitukikohdista. Puolustussuunnittelun näkökulmasta tilanne on haastava: Venäjän naapurit eivät enää voi tehdä johtopäätöksiä turvallisuustilanteesta tarkkailemalla lähialueitaan, vaan niiden on kyettävä valmistautumaan myös horisontin takaa yhdessä yössä ilmestyviin uhkiin.

Kolmanneksi, Venäjän operaatio Georgissa kertoo siitä miten vähän Venäjän nykyjohto piittaa yhteisesti sovituista kansainvälisistä normeista ja säännöistä. Venäjän sotilaallisen voiman käytöllä Georgiassa ei ollut mitään tekemistä sen kansainvälisesti hyväksytyn rauhanturvaroolin kanssa, joka Venäjälle alueella Neuvostoliiton hajottua joksikin aikaa jäi. Venäjän massiivinen sotilasoperaatio ei myöskään ollut missään suhteessa Georgian joukkojen toimiin konfliktin alussa.

Konfliktin kuluessa Venäjä myös käytti sotilaallista voimaa ennakoivasti tavalla, jolle on vaikea löytää moraalisia tai oikeudellisia perusteita. Miten satamien tai siviilikohteiden pommittaminen Georgian länsiosissa tai Tbilisin lähistöllä auttoi Etelä-Ossetian väestön asiaa? Surkuhupaisuudessankin huolestuttava piirre on myös Venäjän pyrkimys saattaa Georgian demokraattisesti valittu johto rikosoikeudelliseen vastuuseen Venäjän maaperällä toimistaan oman suvereenin valtionsa sisällä.

Suomessa on koko kylmän sodan jälkeen elätelty toivetta että Venäjä ajan mittaan sosiaalistuisi eurooppalaisiin arvoihin. Venäjän toimista Georgissa välittyy kuva valtiosta, joka menee nyt kovaa vauhtia juuri päinvastaiseen suuntaan. Jossain välissä tästä täytyy Suomessakin tehdä johtopäätöksiä.