Maybe He’s a Leo?
Blogi, Kynävieras

Maybe He’s a Leo?

Monet uskovat, että Venäjän vastavalittu uusi presidentti Dimitri Medvedev on tiukasti edeltäjänsä Vladimir Putinin taskussa. Mutta olisiko muutos Venäjällä sittenkin mahdollinen? Ehkä tuleva presidentti ei sittenkään ole vielä sanonut viimeistä sanaansa – eihän hän tarkkaan ottaen ole vielä sanonut sitä ensimmäistäkään Venäjän varsinaisena päämiehenä.

Tovi sitten eräs toimittaja esitti minulle kysymyksen: ”Miten Venäjä voisi mitenkään muuttua uuden presidentin myötä, kun Putinin linja on betonoitu niin kauas kuin silmä kantaa?”

Kysymys on hyvä ja vastaus tuntuu olevan jo tiedossa: ei mitenkään. Mutta onko todellakin näin? Onko Putinin eittämättä vastenmielinen valtiokapitalistinen ja alati nationalistisempia äänenpainoja saava räyhäsuvereeninen politiikka todellakin viimeinen sana Venäjän kehityksessä?

Toivoa sopii, että näin ei olisi. Nykykurssin jatkuminen ei lupaa hyvää Venäjälle, lännelle eikä niiden välisille suhteille. Myös Suomi pienenä rajamaana on vaarassa joutua ajan mittaan ongelmiin Venäjän kehityksen vuoksi.

Näin ei kuitenkaan välttämättä tarvitse olla. Tutkija sanoisi, että kysymys Venäjän tulevasta kurssista on nimittäin viime kädessä empiirinen kysymys, jota ei voi johtaa teorioista, eilisen käytännöistä tai edes nähdä teelehdistä. Meidän pitää odottaa ja seurata mitä tuleman pitää.

Tässä suhteessa tilanne on tällä hetkellä kaksijakoinen: yhtäältä tämän päivän tilanne ja Venäjän kehitys hirvittävät; toisaalta uuden presidentin puheenvuorot vihjailevat myös muutoksen mahdollisuudesta. Puhe itsessään on kuitenkin varsin edullista, sehän ei maksa mitään – vasta uuden presidentin varsinaiset toimet ratkaisevat sen, miten pelissä viime kädessä käy.

A Highway Star?

Vaikka Medvedevin valintaan liittyi paljon epämiellyttäviä piirteitä, sen ei pitäisi estää häntä saamasta mahdollisuutta näyttää kynsiään maan johdossa. On nimittäin mahdollista, että hän tuo mukanaan muutosta myös muualla kuin retoriikassa.

Retoriikkaakaan ei toki voi täysin sivuuttaa. Yksi tulkinta Venäjän viime kuukausien ruuvinkiristyksestä ja änkyröinnistä voisi olla, että Putin on toimillaan kasannut Venäjälle (eittämättä negatiivisia) pelimerkkejä, joita Medvedev voi nyt alkaa käyttää luopumalla näyttävästi niistä. Mahdollisesti perääntyessään äärimmäisestä retoriikasta ja kannoista Medveved voi tavallaan lähestulkoon puoli-ilmaiseksi luoda uuden optimismin ajan Venäjän ja lännen välille ilman, että mistään olennaisesta tarvitsee vielä tinkiä.

Tämä ei luonnollisesti kuitenkaan vielä riitä. Tarvitaan pidemmälle menevää muutosta Venäjällä. Kosmeettiset muutokset ulkopolitiikassa voivat toki antaa liikkumavaraa, mutta todellinen testi uudelle presidentille on viime kädessä Venäjän oma, Putinin kaudella onnettomille urille ajautunut sisäinen kehitys.

Tässäkin suhteessa tilanne on kahtiajakoinen. Yhtäältä liiallista optimismia hillitsee se kylmä tosiseikka, että Putin jatkanee pitkälti sisäpolitiikasta vastaavana pääministerinä. Myöskään Medvedev itse ei ole mikään aito tuore kasvo vallan huipulla, vaan on istunut sisäpiirissä tekemässä nykyistä politiikkaa.

Toisaalta myös toivonpilkahduksia on nähtävissä. Yksi on Medvedin oma tausta: hän ei ole KGB-taustainen siloviki vaan peruskoulutukseltaan juristi ja yliopistomies. Hän on Putinia selvästi nuorempi; ensimmäistä aitoa Neuvostoliiton jälkeistä aikuista sukupolvea. Toinen on Medvedevin viimeaikaiset lausunnot, viittaukset Venäjän ”laillisen nihilismin” kulttuuriin ja huutavaan tarpeeseen siirtyä kohti oikeusvaltiota ja liberaalimpaa talousjärjestystä.

Kolmas rohkaiseva signaali on, että Medvedev näyttäisi olevan perustamassa omia analyysielimiä ympärilleen. Mahdollista on, että hän luo nahkansa ja yllättää kaikki, jopa Putinin. Näinhän kävi Jeltsininkin luovuttua vallasta, jolloin ”perheen” ja oligarkkien vallan piti olla ”betonoitu” Venäjällä niin kauas kuin silmä siintää. Toisin kuitenkin kävi: ”perhe” on häädetty Kremlistä, oligarkit on pantu ruotuun tai heitetty linnaan ja Putinin järjestelmä on nyt vallassa. Muutos oli ja on siis myös jatkossa edelleen mahdollinen.

Space Truckin’?

Medvedev on siis pitkälti vielä presidenttinä tyhjä taulu. Tämä antaa aihetta varovaiseen optimismiin, tai edes toivoon, mutta samalla kehottaa tiettyyn varovaisuuteen. Liian naiivi hänen suhteensa ei tokikaan pidä olla. Paljon on pidetty meteliä Medvedevin farkuista ja nahkatakeista sekä hänen intohimostaan 1970-luvun klassisen rock-yhtyeen Deep Purplen musiikkiin. Tämä on tietysti täysin epäolennaista: Putinkin on tiettävästi Beatles-fani, mutta ”All You Need Is Love” on silti ollut kaukana hänen toimistaan.

Voikin olla, että Medvedev osoittautuu uskolliseksi Uuden Venäjän – Russia Incorporatedin – tuotteeksi ja muutos ei olekaan mahdollinen. Voi myös olla, että mahdollisista hyvistä aikeistaan huolimatta hän epäonnistuu. Tässä yhteydessä lienee syytä muistaa, että myös Putin oman kautensa alussa päästeli samoja liberaaleja äännähdyksiä sekä pyrki kitkemään korruptiota, mutta muutti sittemmin mielensä ja epäonnistui tavoitteissaan jääden itse alati kasvavan byrokratian ja sekurokratian vangiksi.

Mutta vaikka muutos Venäjällä ei olisikaan mahdollinen, on se kuitenkin välttämätön. Nykykurssilla Venäjää odottavat taloudelliset vaikeudet sekä vakavat ulkopoliittiset ongelmat. Talouskasvun mahdollisesti yskiessä ei maan sisäinen vakauskaan ole kirkossa kuulutettu.

Tässä tilanteessa lännen, myös Suomen, paras vaihtoehto on jatkaa nykyistä yhteistyövaraista politiikkaa. Venäjälle on kerta kerran jälkeen tarjottava kumppanuuden kättä. Tätä ei kuitenkaan pidä tehdä sinisilmäisesti. On luonnollisesti olemassa vaara, että Venäjä ainoastaan kerää talteen tarjolla olevat hyödyt, eikä huolehdi niihin liittyvistä sitoumuksista. Näin nyky-Venäjä on pitkälti tehnytkin. Jatkossa tätä ei enää tule sallia. Uudelle presidentille tulisikin tehdä alusta lähtien selväksi, että hän ja Venäjä ovat tervetulleita mukaan peliin vain mikäli he noudattavat tiettyjä yhteisiä pelisääntöjä. Muussa tapauksessa Venäjän tulee englanninkielisen sanonnan mukaan kohdata musiikki, joka on vähemmän Kremlin tulevan isännän mieleen kuin ”Pictures of Home”.

Otsikot ja laulujen nimet ovat presidentti Medvedevin lempiyhtyeen Deep Purplen klassisen Machine Head –levyn (1972) biisien nimiä, osin muokattuna.