Akateemisen vapauden taustalla on maksuton koulutus

EVAn kynävieraspalstan keskustelu korkeakoulutuksesta ja lukukausimaksuista saa jatkoa ammattikorkeakouluopiskelijoita edustavan SAMOK ry:n Sakari Heikkilän kirjoituksesta.

Sakari Puisto kirjoitti tällä palstalla tärkeästä aiheesta (Kynävieras 14.3.2007: ”Akateemista vapautta – taloudellisella vastuulla”). Puolustaessaan akateemista vapautta hän kuitenkin unohti seikan, joka tämän vapauden mahdollistaa, nimittäin sen, että Suomessa ei ole käytössä lukukausimaksuja.

On totta, että akateeminen vapaus ja siihen liittyvä poikkitieteellisyys, laaja sivistys ja joustava aikataulu ovat suomalaisen korkeakoulujärjestelmän vahvuuksia. Kuten Puisto toteaa, on tilanne hyvin erilainen anglosaksisissa maissa, missä opiskelu on suorituskeskeisempää ja suuntautuu selkeämmin ja nopeammin kohti tutkintoa. Merkittävin syy tähän on kuitenkin juuri Puiston esittämät lukukausimaksut.

Suomalainen korkeakoulujärjestelmä on todellakin ainutlaatuinen. Suomessa opiskelijat voivat valita vapaasti kursseja ja vaihtaa pääainetta kohtuullisen helposti kesken opintojen. Opiskelijat suorittavat myös yleensä enemmän opintoviikkoja kuin mitä tutkintoon vaaditaan. Tämä mahdollistaa sen, että opiskelijat keräävät osaamista muualtakin kuin oman kapean pääaineensa alalta. Akateeminen vapaus voi siis palvella samanaikaisesti kansalaisyhteiskuntaa ja elinkeinoelämää.

Lukukausimaksut olisivat kuolinisku akateemiselle vapaudelle. Kun opiskelija (tai tämän vanhemmat) Yhdysvalloissa joutuvat maksamaan tuhansia dollareita vuodessa korkeakoulutuksesta, halutaan tutkinto suorittaa niin nopeasti kuin mahdollista. Poikkitieteellisyys ja laaja sivistys painavat vaakakupissa valitettavan usein vähemmän kuin tuhansien eurojen lukukausimaksut. Juuri maksuttomuus on mahdollistanut akateemisen vapauden Suomessa. Maksullisessa korkeakoulussa akateemista vapautta ei hyödynnettäisi.

Korkeakoulujen rahoituksesta Puisto on syystäkin huolissaan. Korkeakoulujen rahoitusta voidaan kehittää elinkeinoelämältä saatavaa rahoitusta lisäämällä ja toisaalta korkeakouluverkon rakenteellisen kehittämisen kautta. Tulevaisuudessa korkeakoulujen rahoitus on toivottavasti paremmin kohdennettu ja korkeakouluverkkoa järkeistetty.

Korkeakoulutetut vastaavat Suomessa myös korkeakoulujen rahoituksesta progressiivisen verotuksen ansiosta. Korkeakoulutuksen tuomasta suuremmasta palkasta maksetaan myös korkeampi vero. Muitakin keinoja korkeakoulutuksen rahoittamisen lisäämiseksi toki on. Esimerkiksi Iso-Britanniassa on muutama vuosi sitten keskusteltu ”graduate tax” –mallista, jossa korkeakoulututkinnon saaneet opiskelijat maksavat työelämään siirryttyään veroa, jonka tuotot ohjataan suoraan korkeakoulujen rahoitukseen. Lukukausimaksuille on siis vaihtoehtoja.

Opiskelijoiden toimeentulo opintojen aikana on jo nykyisellään ongelmallinen. Opintotuki on täysin riittämätön, ja lainaan ei uskalleta turvautua epävarman työllistymisen vuoksi. Kaikki korkeakouluissa opiskelevat eivät myöskään ole valmistumassa hyväpalkkaisille aloille. Lainanottoa pyritään siis välttämään viimeiseen asti. Suuri osa opiskelijoista käykin opintojen ohella työssä. Osa on opintoja vastaavassa työssä, mutta myös suuri osa työssä, joka ei vastaa opintoja. Lukukausimaksujen myötä opiskelijat olisivat entistä enemmän työssä ja vähemmän luennoilla. Akateemisesta vapaudesta pääsisivät nauttimaan enää ne opiskelijat, joilla itsellään tai joiden vanhemmilla on siihen varaa. Akateemisen vapauden lisäksi suomalaisen korkeakoulujärjestelmän merkittävä vahvuus on tähän asti ollut mahdollisuuksien tasa-arvo.