Akateemista vapautta – taloudellisella vastuulla

Suomalaista yliopistojärjestelmää uudistetaan. Esikuvaksi on nostettu anglosaksinen yliopisto. Cambridgen yliopistosta väitellyt Sakari Puisto näkee kuitenkin akateemisen vapauden suomalaisen yliopiston vahvuutena, jota tulisi jatkossakin vaalia – kunhan siihen liitetään myös vastuu.

Suomalaisen yliopistojärjestelmän vahvuudet piilevät sen akateemisessa vapaudessa. Tutkinnon aikataulu ja sisältö ovat alusta alkaen joustavia ja pitkälti opiskelijan omissa käsissä.

Vapaan tutkintorakenteen etu perustuu yhteiskunnan kehityksen spontaanisuuteen. Tulevaisuutta on vaikea ennustaa. Talousjärjestelmää ei voi mitenkään järkevästi suunnitella ja ohjata ylhäältäpäin, vaan kehitys on mikrotasolla tapahtuvan verkostoitumisen tulosta. Samoin tieteen ja teknologian kehitys tapahtuu spontaanisti, usein ennakoimattomasti ja dramaattisesti. Akateeminen vapaus sopii tähän kuvaan erinomaisesti; toisaalta vastaamaan paremmin muuttuviin työelämän tarpeisiin ja toisaalta mahdollistamaan avoimen henkisen ympäristön. Joustava aikataulu antaa tilaa myös muulle toiminnalle kuten ulkomaiden kokemuksille, yritysmaailmassa toimimiselle tai perheen perustamiselle.

Ylittämällä perinteisiä tieteiden rajoja tulee tarkastelleeksi asioita uudesta näkökulmasta, mistä uudet innovatiiviset ratkaisut usein syntyvät. Näiden uusien, tärkeiden tietotaitoyhdistelmien merkitystä kukaan ei pysty ennustamaan. Ajatusten kehittyminen vaatii aikansa ja sattumallakin on usein vaikutusta. Koulutusjärjestelmä tulisi nähdä työkalupakkina, jota kukin käyttää omien taitojensa kehittämiseen, vastaamaan henkilökohtaista mielenkiintoa ja tulevaisuuden haasteita. Tähän itsenäiseen ajattelutapaan tulisi kasvaa mahdollisimman varhaisesta vaiheesta alkaen. Vastuu on pitkälti opiskelijalla ja kehittyminen on itsestä kiinni.

Suomalainen yliopistojärjestelmä eroaa anglosaksisesta mallista. Anglosaksisessa järjestelmässä seurataan melko tarkasti ennalta määriteltyjä tutkintorakenteita. Oppiaineita voi toki jossain määrin yhdistellä, mutta opintojen valintaa on rajattu selvästi enemmän. Yleensäkin anglosaksisessa yliopistossa koesuoritukset ovat selvästi keskeisemmässä asemassa, mikä lisää painetta kaavamaiseen suorittamiseen. Aikataulu on yliopiston asettama ja ilmapiiri selvästi koulumaisempi.

Voisimme ottaa oman yliopistojärjestelmämme hyvistä puolista enemmän irti ja kehittää koulutuspalveluidemme markkinointistrategiaa myös kansainvälisesti. Akateeminen vapaus on vahvuus, jolla yliopistomme voisivat haastaa ulkomaalaisia yliopistoja.
Vaikka Suomi on monille etäinen maa, on maineemme vankka poikkeuksellisen innovatiivisena ja kilpailukykyisenä maana.

Vapaasta tutkintorakenteesta huolimatta opiskelun ei tulisi olla maksutonta. Anglosaksisen mallin tavoin opiskeluun tulisi kuulua taloudellinen investointi lukukausimaksujen muodossa. Käytännössä tämä voisi tarkoittaa muutaman tuhannen euron lukuvuosimaksua. Myös opintorahasta luopumista tulisi vakavasti harkita ja vastaavasti lisätä opintolainan käyttöä. Opiskelua voi rahoittaa työnteolla, lainalla tai mahdollisesti rahastojen myöntämillä apurahoilla. On huomattava, että yliopistomaksut suojaavat erityisesti motivoituneita ja vastuuntuntoisia opiskelijoita. Näin ollen opetuksen resurssit voitaisiin paremmin kohdistaa opiskelijoihin, jotka ovat valmiita panostamaan koulutukseen ja kantamaan vastuuta. Kohtuullinen taloudellinen sijoitus tulee moninkertaisesti takaisin opetuksen laadun parantumisena, esimerkiksi pienryhmäopetuksen ja henkilökohtaisen ohjauksen lisääntymisen myötä. Opiskelijan, suomalaisen tai ulkomaalaisen, tulee ymmärtää opiskelu myös taloudellisena sijoituksena ja jos hän ei ole siihen valmis, kannattaa hänen harkita muita vaihtoehtoja. Näin resurssit kanavoituisivat yleensäkin paremmin koko yhteiskunnan kannalta.