Taistelu nuorista sieluista

Opiskelijajärjestön pääsihteeri Petri Rajaniemi toppuuttelee tänäkin keväänä ajankohtaista etujärjestöjen kilpailua opiskelijajäsenistä. Kolumni vastaa kirjoittajan henkilökohtaisia näkemyksiä asiasta.

Läänityksistä kilpailuun

Jäsenmääriensä kanssa kamppaileva ammattiyhdistysliike hakee kasvua suuntaamalla merkittäviä resursseja oppilaitoksissa tehtävään jäsenrekrytointiin. Etujärjestöt ovat jalkautuneet suomalaisiin oppilaitoksiin ammatillisella toisella asteella, ammattikorkeakouluissa ja jopa lukioissa ja peruskoulussa.

Vanhaan aikaan läänitykset keskusjärjestöjen kesken olivat selvät. Yliopistoista mentiin Akavalaisiin liittoihin ja opistoista nykyisiin STTK:laisiin liittoihin. Jos taas opiskeltiin ja työskenneltiin haalarit päällä, niin suuntana olivat SAK:laiset liitot. Ammattikorkeakoulujärjestelmä toi 90-luvun puolivälissä mukanaan raivokkaan kilpailun jäsenistä. Äkkiä työmarkkinoille tulvi ihmisiä, jotka tulivat ”ei kenenkään maalle”. Ennen viime vuosituhannen loppua jokainen palkansaajakeskusjärjestö oli siirtänyt jäsenhankintansa kärkeä uusille markkinoille ja yhä nuorempiin suomalaisiin. Siitä lähtien kilpailu opiskelijajäsenistä on oppilaitoksissa ollut rajua ja saanut osin myös epäterveitä piirteitä.

Ensinnäkin voidaan kysyä, onko jäsenrekrytointi oppilaitoksissa ylipäänsä ongelmatonta. Rekrytoinnin kohderyhmään kun kuuluvat mm. ammattiin opiskelevat – usein alaikäiset – suomalaiset nuoret. Peruskoulun jälkeisessä koulutuksessa olevat nuoret ovat pääosin 15-19-vuotiaita, jotka ovat vasta aloittamassa omaa mielipiteen muodostusta koskien oman ammattiliiton valintaa tai jäsenyyden tarpeellisuutta. Juuri siksi suomalaiset oppilaitokset, varsinkin ne, joissa opiskellaan alaikäisenä, on pääsääntöisesti suojattu opiskelun ulkopuoliselta markkinoinnilta.

Aikaisin lintu nappaa madon

Kokemuksesta kuitenkin tiedetään, että vain harvat vaihtavat ammatillisen järjestäytymisensä mallia tai järjestöä kesken työuran. Siksi etujärjestöille on tärkeintä saada kontakti opiskelijaan ennen kuin tämä oikeastaan edes ehtii ryhtyä pohtimaan asiaa omalta kantiltaan. Ensimmäisen liittyjän tavoitteleminen on johtanut varsin epäsuotuisaan kehitykseen, erityisesti ammatillisella toisella asteella. Huolimatta siitä, että opiskelijoita tulisi suojata ulkopuoliselta markkinoinnilta, on ammattiliittojen toiminta ja jäsenhankinta saatettu useassa oppilaitoksessa lähes osaksi opetussuunnitelmaa.

Ammatilliset oppilaitokset täyttyvät syksyisin, opinto-ohjaajan avustamana, ammattiliittojen rekrytoijista, jotka usein saapuvat paikalle jo ensimmäisenä kouluviikkona. Ammattiliiton edustaja jakaa 16-vuotiaille opiskelijoille liittymislomakkeet ja kertoo liiton ilmaisesta opiskelijajäsenyydestä, sekä lukuisista alennuksista ja tarjouksista, joihin jäsenyys oikeuttaa. Tai kuten nyt keväällä Vantaalla, jossa valmistuvia rakennusalan opiskelijoita ostettiin jäseneksi sadan euron risteilykutsulla. Koko tilaisuus saattaa kestää alle puoli tuntia, jonka jälkeen liiton edustaja kerää täytetyt lomakkeet. Liiton kannalta hyväksyttävä riski on muiden liittojen vastaava toiminta, joka johtaa väistämättä päällekkäisiin jäsenyyksiin. Jäsenrekrytoinnin läpinäkyvyyttä ei ainakaan edistä toiminnan nimeäminen ”työmarkkinatietoisuuden kasvattamiseksi”, tai ”työelämäpäiväksi”, tai oppilaitoksen oman henkilökunnan toimiminen rekrytoijan saattajana.

Jäitä hattuun – kaikki ajallaan

Työmarkkinajärjestöillä on edelleen korvaamaton asema suomalaisessa yhteiskunnassa. Ammattiliittojen tietotaito palkansaajan elämään liittyvistä asioista on vähintäänkin hyvää tasoa. Mutta entisestään hämärtämällä markkinoinnin ja jäsenhankinnan suhdetta alaikäisten nuorten opiskeluun aiheutetaan paljon pahaa. Asioille on oikea paikkansa ja aikansa, eikä jäsenhankinnan oikea ajankohta voi olla vasta opintonsa aloittanut nuori omassa oppilaitoksessaan, jossa tarjottavan tiedon luotettavuuteen ja puolueettomuuteen nuori yrittää juuri opetella.

Asioista pitää myös puhua niiden oikeilla nimillä. Opiskelijalle ja päättäjille pitäisi olla selvää mitä on opiskelijoista lähtöisin oleva oikea opiskelijatoiminta, mitä on oppilaitoksen opettama työelämätieto ja miten nämä eroavat ammattiliittojen viestinnästä ja jäsenhankinnasta. Suomalaisen nuoren on voitava luottaa oman oppilaitokseensa.