NON A L’EUROPE?

Äänestäkö Ranska toukokuussa ”EI” EU:n perustuslailliselle sopimukselle? EVAn juniorikumppani Mikko Ruotsalaisen mielestä se olisi kohtalokas virhe niin taloudellisessa kuin diplomaattisessakin mielessä.

Tuoreimpien mielipidemittausten mukaan ei-äänet näyttäisivät saavan reilun, mahdollisesti yli kuudenkymmenen prosentin voiton Ranskassa 29. toukokuuta järjestettävässä EU:n perustuslaillista sopimusta koskevassa kansanäänestyksessä. Vuonna 1992 pidettyyn, myös tiukaksi menneeseen Maastrichtin sopimuksesta pidettyyn kansanäänestykseen verrattuna yleinen mielipide on liikahtanut euroskeptisempään suuntaan. Ennen kaikkea hyvin koulutetut kannattavat entistä vähemmän yhtenäistä Eurooppaa: he äänestivät yli 70-prosenttisesti Maastrichtin sopimuksen puolesta, mutta Euroopan Unionin perustuslaillista sopimusta kannattaa enää 52 prosenttia ylemmistä sosiaaliluokista.

Ovatko ranskalaiset siis saaneet tarpeekseen Brysselistä? Euroopan Unioni on avannut uusia ovia lukuisille ranskalaisille suuryrityksille. Palkansaajien aseman heikkeneminen ei johdu EU:sta: syitä siihen on etsittävä Kiina-ilmiöstä ja koventuneesta kansainvälisestä kilpailusta. Uusien työpaikkojen vähäinen lukumäärä – viime vuonna niitä syntyi vain 17000 – johtuu pitkälti työtehtävien rationalisoinnista ja ylipäänsä aikaisempaa kustannustehokkaammasta ajattelutavasta liike-elämässä.

Ranskalaisten yritysten uudet kotimarkkinat

Euroopan sisämarkkinoiden positiivinen vaikutus on selkeästi havaittavissa. Useat ranskalaiset yritykset ovat kasvaneet huomattavasti viime vuosina. Teollisuudessa esimerkiksi autonvalmistajat PSA ja Renault-Nissan ovat lähteneet uuteen nousuun, kuten myös ydinenergiasektorin Areva (joka myi Suomelle viidennen ydinvoimalan), öljy-yhtiö Total tai rakennusalan suurkonserni Vinci. Luksustuotteita ja -palveluita tuottavilla ranskalaisilla megayrityksillä menee myös hyvin: kukapa ei olisi joskus maistanut Louis Vuitton Moët Hennessy -yhtiön nimikonjakkia tai ihaillut saman firman huippukalliita laukkuja. Radiosta kuuntelemamme musiikki on usein ranskalaisen Vivendi Universalin tuottamaa, ja samainen Vivendi omistaa suuren osan Lontoon liikennelaitoksesta ja monia bussilinjoja myös kotoisessa Helsingissä. BNP Paribas on yksi Euroopan suurimmista yksityisasiakkaita palvelevista pankeista, jonka palkallisista vain hieman yli puolet työskentelee Ranskassa. Viimeisenä, muttei suinkaan vähäisimpänä mainittakoon kaikkein pohjoisimpiinkin Euroopan kolkkiin levinnyt työpaikkaruokailujätti Sodexho.

Kaikki edellä mainitut ranskalaisyritykset ovat vahvistaneet asemiaan Euroopan sisämarkkinoilla, joista niille on tullut uudet kotimarkkinat. Menestyksellinen laajentuminen on lihottanut osakkeenomistajien lompakoita: ranskalaisesta näkökulmasta on kuitenkin valitettavaa, että omistajapohja on entistä kansainvälisempää ja että uuden liiketoimintalogiikan hedelmät jättävät välittömästi Ranskan maaperän. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että ranskalaiset ovat verotuksellisista syistä laittaneet säästöjään esimerkiksi henkivakuutuksiin mieluummin kuin osakkeisiin.

Uudistuvat valtionyhtiöt

Yllättävää kyllä, myös kaikkein vanhoillisimmat valtionyritykset ovat päässeet Euroopan yhteismarkkinoiden voitonjaolle. Pariisin liikennelaitoksen RATP:n, rautatieyhtiö SNCF:n ja sähköyhtiö Electricté de France’n strategiana on ollut valloittaa markkinaosuuksia naapurimaista luovuttamatta kuitenkaan omaa monopoliasemaa Ranskassa aivan heti ja ilman myönnytyksiä. Strategian täytäntöönpanosta ovat huolehtineet uuden sukupolven johtajat, joille julkiset yritykset eivät enää ole ikääntyvien, hyväpalkkaisten virkamiesten keskustelukerhoja, vaan aivan oikeasti tulosvastuullisia yksiköitä. Ranska on sitä paitsi Euroopassa eniten vierasmaalaista pääomaa (FDI) haaliva valtio. Se kuvastanee uskoa maan taloudelliseen potentiaaliin.

Ranskan markkinat ovat kuitenkin vielä varsin hyvin suojattuja. Muutokset energia-, kuljetus- ja raskaan teollisuuden sektoreilla tulevat vielä viemään aikaa, varmaan ainakin sukupolvenvaihdoksen verran. Kuten sanottu, julkisyhtiöille verrattain hidas muutos Ranskassa sopii, sillä se tuo kilpailuedun naapurimaiden yrityksiin nähden: onhan niillä silloin monopoliasema omassa maassa ja haastajan peitsi kädessä kilpakumppanien kotimarkkinoilla. Varsinaista shakinpelaajan taktiikkaa.

Sisäpoliittinen ”ei” Euroopalle ?

Ranska saattaa siis hyvinkin äänestää EU:n perustuslaillista sopimusta vastaan. Kielteinen ääni on lähinnä sisäpoliittinen viesti: ranskalaiset eivät äänestä niinkään Eurooppaa, vaan omaa hallitustaan vastaan. He ovat saaneet tarpeekseen Jean-Pierre Raffarinin oikeistohallituksen epäonnistuneesta ja jahkailevasta politiikasta niin työllisyys-, sosiaaliturva- kuin koulutusasioissakin. Kansanäänestyksen kielteistä lopputulosta pelkäävä poliittinen eliitti tietää, että diplomaattisesti tilanne olisi kuitenkin äärimmäisen hankala, ja taloudellisesti se olisi suoranainen virhe. Viime vuonna Ranskan hallitus saattoi neuvotella komission kanssa poikkeustukia vaikeuksissa olevalle teollisuusjätti Alstomille, joka on muun muassa luonut huippunopeat TGV-junat. Suostuisiko komissio neuvottelemaan Euroopan jarrumiehen kanssa? Kielteinen ääni toukokuussa voi merkitä tärkeän neuvotteluaseen kuoppaamista syvälle Gallian maaperään.