Turhaan tuomittu palveludirektiivi

Anne Hautamäki (OTK, LL.M) kirjoittaa kolumnissaan EU:n palveludirektiiviehdotuksesta ja kommentoi siihen kohdistuvaa kritiikkiä. Esitetyt mielipiteet ovat henkilökohtaisia.

Sähköpostiini kolahti jokunen aika sitten viesti, jossa minua kehotettiin tutustumaan internet-sivuun ”www.stopbolkestein.org”. Sivulla esiteltiin vetoomus Euroopan komission ns. palveludirektiiviä koskevaa lakiehdotusta vastaan. Koska tämän Bolkestein-direktiiviksikin kutsutun ehdotuksen katsottiin mm. johtavan sosiaali- ja koulutussektorin taantumaan Euroopassa, katsoin tarpeelliseksi perehtyä sisämarkkinakollegojeni valmistelutyöhön tarkemmin. Menikö pieleen ainoastaan komission mediakampanja vai onko sisältökin hutiloitu?

Palveludirektiiviehdotuksen taustalla on Lissabonin tavoitteet ja palveluiden keskeinen merkitys EU:n taloudelle. Palvelut vastaavat nykyisin lähes 70 % BKT:sta ja työllisyydestä, puhumattakaan niiden potentiaalista tulevaisuudessa. Kuitenkin vain noin 20 % sisämarkkinakaupasta EU-maasta toiseen on palveluiden kauppaa. Jotta palvelut voisivat liikkua rajojen yli yhtä helposti kuin yhden jäsenvaltion sisällä, komissio esitteli joulukuussa 2000 palvelujen sisämarkkinastrategian, joka korostaa jäsenvaltioiden hallinnollista yhteistyötä ja kohdennettua lainsäädännön harmonisointia.

Strategian mukaisesti komissio antoi tammikuussa 2004 ehdotuksen palveludirektiiviksi, jonka tavoitteena on poistaa palveluntarjoajien sijoittamisvapauden ja palveluiden vapaan liikkuvuuden esteet sisämarkkinoilla. Kun lähtökohtana on, että kansallisten järjestelmien erityispiirteisiin puututaan mahdollisimman vähän, ehdotus ei pyri kansallisten sääntöjen yksityiskohtaiseen harmonisointiin. Sen sijaan se luo yleisen oikeudellisen kehyksen, jota sovelletaan kaikkiin palveluelinkeinon toimiin ja vaiheisiin tiettyjä poikkeuksia lukuun ottamatta.

Keskeisimmäksi hankkeen kiistakapulaksi on noussut alkuperämaaperiaate, jonka mukaan palveluntarjoajaan sovelletaan ainoastaan palvelutarjoajan sijoittumismaan, ei siis kohdemaan, lainsäädäntöä. Myös direktiivinehdotuksen soveltamisala ja sen poikkeukset ovat jääneet monelle epäselväksi. Käytännössä hankkeen kriitikot ovat väittäneet, että direktiivi mm. johtaa työvoiman dumppaukseen, yleishyödyllisten palveluiden kilpailuttamiseen sekä kansallisen sosiaaliturvajärjestelmän murenemiseen.

Muutama tarkennus lienee paikallaan. Ensinnäkään alkuperämaaperiaatetta ei direktiiviehdotuksen mukaan sovelleta esimerkiksi yleishyödyllisiin palveluihin kuten postipalveluihin, sähkön, maakaasun ja veden jakeluun eikä kuluttajansuojaan. Toiseksi, ehdotuksessa nimenomaisesti rajataan direktiivin ulkopuolelle rahoituspalvelut, sähköinen viestintä ja kuljetuspalvelut, koska näillä aloilla on jo annettu EU-säännökset.

Keskeistä on lisäksi havaita, että julkisen sektorin vastikkeetta suorittamat sosiaali-, kulttuuri-, koulutus- ja lainkäyttöalan palvelut jäävät direktiivin ulkopuolelle. Näin direktiivi ei esimerkiksi uhkaa Suomen koulutusjärjestelmää.

Työvoiman dumppaukseenkaan ei direktiivi johtane. Jo voimassa olevan direktiivin mukaan lähetettyihin työntekijöihin ei sovelleta alkuperämaaperiaatetta vaan isäntämaan työnormeja, kuten minimipalkka-, työaika- ja työturvallisuusmääräyksiä, isäntämaan viranomaisten valvonnassa. Lisäksi koska palveludirektiiviehdotuksen mukaan yrityksen sijaintipaikka määritellään sen todellisen toiminnan perusteella eikä sen muodollisen sijaintipaikan perusteella, direktiiviehdotus pyrkii estämään ns. postilaatikkoyritysten perustamiset halvan työvoiman maihin.

Erityisesti sosiaali- ja terveyspalveluiden osalta on muistettava, että palveludirektiivi ei puutu näiden palveluiden organisointiin ja rahoitukseen jäsenvaltioissa. Jäsenvaltioilla on siten jatkossakin oikeus päättää itse, tuotetaanko sosiaali-ja terveysalan palvelut julkisesti vai ostopalveluina, kunhan vain noudatetaan julkisista hankinnoista annettuja määräyksiä.

Paljon työtä on jäljellä ennen kuin palveludirektiivistä tulee totta. Vääntö siitä Euroopan parlamentissa ja neuvostossa tulee olemaan kova. Keskeistä ovat alkuperämaaperiaatteeseen myönnettävät poikkeukset ja direktiivin soveltamisalan rajat sekä niiden soveltaminen käytännössä. Sopuun direktiivistä päästään oletettavasti aikaisintaan vuoden 2005 lopulla. Direktiivin voimaanastuttua sen todellisia vaikutuksia päästään arvioimaan kenties vuoteen 2010 mennessä.

Kaiken tämän kädenväännön keskellä on hyvä muistaa, että ehdotus palveludirektiiviksi ei tule kuin salama kirkkaalta taivaalta. Sen tavoitteena on taata yhden sisämarkkinoiden kulmakiven eli palveluiden vapaa liikkuminen sekä palveluntarjoajien ja vastaanottajien oikeusvarmuus ja yhdenvertainen kohtelu jäsenvaltiosta riippumatta. Suurin osa ehdotetuista säännöistä ei mene pidemmälle kuin kirjaa Euroopan yhteisöjen tuomioistuimen olemassa olevan oikeuskäytännön yksiin kansiin.