Tarvitaanko kansanäänestystä?

Kansanäänestystä unionin perustuslaista on vaadittu monista eri motiiveista. Professori Esko Antola haastaa vaatimuksen esittäjät kantamaan vastuun myös äänestyksen mahdollisesta kielteisestä tuloksesta.

Kansanäänestyksen järjestäminen Suomessa Euroopan unionin perustuslaillisesta sopimuksesta edellyttäisi erityisiä syitä normaalista eduskunnan suorittamasta ratifioinnista poikkeamiseen. Erityisten syitten ehdon toteutuminen on poliittisen harkinnan tulos. Tässä harkinnassa vaikeus on löytää tasapaino sopimukseen sisältyvien yksityiskohtien ja kokonaisuuden välillä.

Euroopan unionin perustuslaillinen sopimus ei ole vallankumouksellinen loikka eteenpäin. Unioni säilyy hallitustenvälisenä järjestönä. Se ei anna unionille itsenäistä päätösvaltaa perustuslaillisen sopimuksen muuttamiseksi tai unionin toimivallan kasvattamiseksi. Sopimus ei merkitse jäsenmaiden ja unionin instituutioiden väliseen toimivaltajakoon niin merkittäviä muutoksia, että erityisten syitten kriteeri kansanäänestyksen järjestämiseksi täyttyisi. Jäsenvaltiot pysyvät uudessakin sopimuksessa sopimuksen herroina.

Sopimusta ei tule vähätellä. Erityisen merkittäviä ovat unionin kansainvälistä toimintakykyä parantavat uudistukset. Mutta monilta osin sopimus on vain olemassa olevan tilanteen uudelleen kirjaamista. Se ei tee unionista tehokasta toimijaa Euroopan kilpailukyvyn parantamiseksi. Sopimus antaa vain vähän uusia keinoja talous- ja rahaliiton tiivistämiseksi.

Yleisin perustelu kansanäänestyksen järjestämiseksi ei suinkaan näytä olevan erityisten ehtojen toteutuminen. Useimmiten käytetty perustelu on, että se täyttäisi demokratiavajetta pakottamalla ja motivoimalla kansalaiset selvittämään itselleen sopimuksen sisällön, sen mikä EU on. Neuvoa-antava kansanäänestys merkitsi yksittäistä toimenpidettä hyväksyttävyyden toteamisessa, mutta kuinka pitkävaikutteinen tämä vaikutus olisi? Täyttyykö demokratiavaje sillä, että kansalaiset kerran kymmenessä vuodessa pääsevät arvioimaan unionin perustuslaillista järjestystä?

Demokraattisen hyväksyttävyyden kasvattamista kannattaisi mieluummin lähestyä arvioimalla, mitä sopimus tarjoaa kansalaisen näkökulmasta, miten ratifiointi parantaisi kansalaisen asemaa unionissa. Sopimus tuo joitakin merkittäviä parannuksia. Neuvoa-antavan kansanäänestyksen sijasta kannattaisi pohtia, miten omaan perustuslakiimme voitaisiin kirjoittaa selkeät määräykset EU:n perussopimusten muutosten hyväksymisestä.

Kansanäänestyksen järjestämisen vaatimuksia perustellaan myös sanomalla, että muissakin maissa kansalle annetaan mahdollisuus, miksi ei siis Suomessa Tanskaa ja Irlantia lukuun ottamatta kansanäänestysten järjestäminen on poikkeus normaalista voimaansaattamisprosessista. Sen järjestämisen motiivit ovat moninaiset. Yleisin perustelu lienee, että kansanäänestyksellä perustuslaillisesta sopimuksesta hallitukset pyrkivät mittamaan kannatustaan tai osoittamaan sen olemassaolon. Demokraattisen hyväksyttävyyden hankkiminen sopimukselle on vain poikkeustapauksissa hallitusten ensisijainen motiivi.

Kansanäänestystä haluavilta on vaadittava selvityksiä myös sen varalta, että kansanäänestys tuottaa kielteisen lopputuloksen. Epäilemättä vaatimuksen esittäjien joukossa on myös niitä, jotka haluaisivat Suomen irtautuvan Euroopan unionista kansanäänestyksen tuloksena. Todistustaakka on niillä, jotka kansanäänestystä vaativat, olipa motiivi mikä tahansa.