Puhuminen hopeaa, vaikeneminen kultaa?

EVAn projektikoordinaattori Kati Heikinheimo on huolissaan peruskoulun puheopetuksen riittämättömyydestä. Useimmilla oppilailla sana ei ole hallussa. Puhetaidon kehittäminen on ymmärrettävä pitkäjänteisenä prosessina jonka parantaminen edellyttää systemaattista ja monipuolista puhe- ja keskustelutaidon opetusta – kaikilla asteilla.

Viime aikoina virinnyt keskustelu oppilaiden puhevalmiuksien puutteellisuudesta on tervetullutta. On kuitenkin muistettava, että sujuva esiintyminen ryhmän edessä on vain osa suullisen vuorovaikutuksen jaloa taitoa. Esitelmän pitämisen oppii riittävällä harjoittelulla tyypillisinkin suomalainen tuppisuu. Jokapäiväisessä ajatustenvaihdossa niin asiakaspalvelussa, yritysneuvotteluissa kuin Arkadianmäelläkin tarpeellisemmiksi osoittautuvat ikivanhat retoriikan, puhetaidon keinot. Ne jäävät suomalaisessa koulutusjärjestelmässä kauttaaltaan vähemmälle huomiolle kuin useissa muissa maissa.

Peruskoulun yhdeksäsluokkalaisten viestintävalmiuksia arvioitiin hiljattain opetushallituksen suorittamassa tutkimuksessa. Testitilanteiden ryhmäkeskusteluissa hyvin suoriutuneet nuoret olivat oppineet suullisen ilmaisutaitonsa mm. kielten valinnaisilla kursseilla, jotka sisältävät pakollisia kursseja huomattavasti enemmän esiintymistilanteita. Ilmiö on sama kuin koululiikunnassa – ylimääräisiä kursseja haalivat muutenkin urheilulliset yksilöt, kun taas säännöllistä liikuntaa kipeästi tarvitsevat istuvat vaihtopenkillä tai ajautuvat pinnareiksi. On huolestuttavaa, että peruskoulusta voi suoriutua pitämättä yhtäkään esitelmää.

Moni muistaa luokan edessä puhumisen, ne pakolliset kouluesitelmät, pelottavana tai vähintäänkin jännittävänä tapahtumana. Työelämässä olemme kuitenkin näistä kokemuksista äärimmäisen kiitollisia: onneksi esiintymiseen sai totutella pienestä asti. Työtehtävät, joissa ei vaadita esiintymistaitoja ovat nykyään harvassa. Tämän huomaavat ehkä selkeimmin kansainvälisissä tehtävissä toimivat. Neuvottelut esimerkiksi väittelytaitoisten amerikkalaisten, brittiläisten tai ranskalaisten kanssa saattavat tuntua todella haasteellisilta suomalaiselle, joka on tottunut vain pulauttamaan faktan toisensa perään.

Keskustelukulttuuria on vaalittava ala-asteelta lähtien, sillä yksi lukiossa tai yliopistossa käyty väittelykurssi antaa harvalle tarpeeksi eväitä ja rohkeutta soveltaa Aristoteleen oppeja käytäntöön. Tarvitaan kaikille tasoille räätälöityä puhetaidon opetusta. Tavoitteena ei ole pinnallisen small talkin istuttaminen väkisin suomalaisen puheeseen, johon se tuskin luontevasti sopisikaan. Kyse on riittämättömän ilmaisutaidon kahlitsemien ajatusten vapauttamisesta. Kuuntelemisen taidon yhdistyessä kykyyn esittää omat ajatuksensa selkeästi ja rohkeasti vuorovaikutuksesta tulee onnistunutta ja hedelmällistä.