Wilhelm Röpkeltä vauhtia Euroopan talouteen

Kirjoittaja on talous ja yhteiskunnallisista asioista kiinnostunut luonnontieteiden väitöskirjaopiskelija Cambridgen yliopistossa Englannissa ja Elinkeinoelämän Valtuuskunnan EVAn juniorikumppani.

Wilhelm Röpke tunnetaan Saksan talousihmeen isänä. Uusien jäsenmaiden liittyessä Euroopan Unioniin on syytä palauttaa mieleen ne ajatukset, joihin jälleenrakennuksen dynamiikka perustui. Varsinkin monet vanhat jäsenmaat ovat hänen oppinsa unohtaneet.

Röpke (1899-1966) oli yksi nuorimmista professoreista vuonna 1928 Marburgin yliopistossa, mutta myös yksi ensimmäisistä, jotka joutuivat jättämään virkansa kansallissosialismin vastustamisen vuoksi. Pääosan urastaan hän toimi Sveitsissä kansantaloustieteen professorina.

Röpken lisänimi ”humaani ekonomisti” selittyy hänen laaja-alaisuudellaan. Hyvä yhteiskunta perustuu Röpken mielestä luonnollisiin ihmissuhteisiin, instituutioihin ja arvoihin. Vapaaseen yhteiskuntaan soveltuva talousjärjestelmä on markkinatalous, joka perustuu yksityisomaisuuteen ja sen vapaaseen vaihdantaan pohjautuvaan hinnanmuodostukseen.

Hän vastusti kollektivismia kaikissa muodoissaan, kutsuttiin sitä sitten fasismiksi, sosialismiksi tai valtiokapitalismiksi. Röpke korosti erityisesti vankan keskiluokan merkitystä: ”Kaikki muut valtion vastapainot kuihtuvat pelkäksi varjoksi, jos tärkein niistä puuttuu. Nimittäin vähimmäismäärä yksilön riippumattomuutta, joka perustuu vähimmäismäärään omaisuutta, taloudellista vapautta sekä olemassaolon turvallisuutta.” Gestapo luonnollisesti kielsi Röpken kirjat.

Toisen maailmansodan jälkeen Röpke oli Saksan talousihmeen yksi keskeisimmistä arkkitehdeistä talousministeri Ludwig Erhardin (1897-1977) kanssa. Erhard tunnusti Röpken suurimmaksi yksittäiseksi vaikuttajakseen politiikassaan ja sanoi ahmineensa Sveitsistä salakuljetettuja Röpken teoksia ”kuin autiomaa eläväksitekevää vettä”. Vastaavasti Italian presidentti Luigi Einaudi ja pääministeri Alcide de Gasperi sekä Ranskan taloudellinen neuvonantaja Jacques Rueff saivat valtavasti vaikutteita Erhardilta ja Röpkeltä.

Röpke oli kannoissaan ehdoton. Hän vastusti sekä Saksan sosiaalidemokraatteja että Amerikan New Deal-politiikan kannattajia. Hän oli kriittinen Marshall-avun suhteen, väittäen ettei Eurooppaa jälleenrakenneta ulkomaisen avun turvin, vaan palauttamalla vapaan yhteiskunnan arvot ja markkinatalous Eurooppaan. Näin ollen Marshall-avulla saattaa olla vain halvaannuttava vaikutus markkinareformeihin ja stabilisoi vanhoja, tuottamattomia järjestelmiä ja pahimmassa tapauksessa vain estää yhteiskunnan tervehtymistä. Röpke kritisoi ankarasti hyvinvointivaltiota ja Keynesin matemaattis-mekaanista talouspolitiikkaa sekä taloudellisten että moraalisten vaikutusten vuoksi. Röpken mukaan niillä on enemmän totalitäärisiä piirteitä mitä yleensä ymmärretään.

Myöhemmin Röpke painotti että Saksan talousihme ei ollut edes mikään ihme, vaan nimenomaan seuraus oikeusvaltion, terveen demokratian ja markkinatalouden luonnollisesta kehityksestä.

Entisen Itä-Saksan integroiminen oli osoitus siitä, miten uusien jäsenmaiden suhteen ei tulisi menetellä. Sen sijaan Euroopan elinvoiman palauttamiseksi eurooppalaisten tulisi oppia Wilhelm Röpkeltä, talousihmeen ja vapaan yhteiskunnan arkkitehdiltä.