Kilpailukykyinen elinkeinoelämä – hyvinvoinnin edellytys

EVA-PÄIVÄ 2002: Kestääkö Suomen kilpailukyky?

Vuorineuvos Georg Ehrnrooth
Elinkeinoelämän Valtuuskunnan puheenjohtaja

1. Johdanto

Tämän vuoden EVA-päivän teemaksi on valittu Kestääkö Suomen kilpailukyky? Kysymys saattaa tuntua turhalta, onhan maamme viime vuosina toistuvasti rankattu kärkipäähän, parhaimmillaan jopa ykköseksi kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa. Kaiken pitäisi siis olla hyvin.

Menestystä kansainvälisissä kilpailukykyvertailuissa pitää kuitenkin arvioida kriittisesti kahdestakin eri näkökulmasta. Ensinnäkin on syytä muistaa, että nämä vertailut eivät edusta absoluuttista totuutta. Maan kilpailukyky on vaikea ja monimutkainen asiakokonaisuus, jonka täsmällinen mittaaminen ei ole tiedettä vaan taidetta. Kuten kaikessa inhimillisessä toiminnassa, erehtymisen vaara on näissä
mittauksissa suuri, varsinkin kun vertailut perustuvat suurelta osin subjektiivisiin arvioihin.

Toiseksi on otettava huomioon, että tärkeämpää kuin tämänhetkinen – tai oikeastaan äskettäinen – kilpailukyky on sen tuleva kehitys. Vaikka olisimmekin olleet maailman kilpailukykyisin maa viime vuonna, ei se takaa hyvää sijoittumista tulevaisuudessa. Tämän EVA-päivän seminaarin toisessa esitelmässä tohtori Petri Rouvinen analysoi World Economic Forumin (WEF) ja International Institute of Management Developmentin (IMD) kilpailukykymittauksia, ja tarkastelee niiden vahvuuksia ja
heikkouksia.

2. Kilpailukyvyn merkitys

Entä miksi meidän tulee tavoitella hyvää kansainvälistä kilpailukykyä? Sitä ei voi syödä, siihen ei voi pukeutua eikä siinä voi asua, joten uhrausten tekeminen sen saavuttamiseksi voi tuntua turhalta. Pyrkimyksen ymmärtää, kun muistaa, että kilpailukyky on vain välitavoite, keino korkeampien tavoitteiden saavuttamiseksi. Näitä varsinaisia tavoitteita ovat mm. korkea aineellinen elintaso, tasa-arvoinen ja turvallinen yhteiskunta, jossa julkiset palvelut toimivat hyvin ja jossa yksilöiden on
mahdollista toteuttaa itseään parhaaksi katsomallaan tavalla.

Puhuminen maan kansainvälisestä kilpailukyvystä on itse asiassa jossakin määrin harhaanjohtavaa. Olennaista on yritysten kilpailukyky, niiden edellytykset pärjätä kansainvälisessä kilpailussa. Vain kilpailussa menestyvät ja hyvin kannattavat yritykset pystyvät palkkaamaan työntekijöitä ja maksamaan hyviä palkkoja, ja myös maksamaan veroja. Tämän viimeisen seikan merkitys on aivan viime aikoina kipeästi havaittu julkisesta taloudesta vastaavien keskuudessa, kun talouskasvun hiipumisen myötä yhteisöveron tuotto on ratkaisevasti vähentynyt.

Kansainvälisen kilpailun ja siinä menestymisen merkitys on viime vuosina ja vuosikymmeninä olennaisesti kasvanut. Talouden maailmanlaajuinen avautuminen on kasvattanut ulkomaankaupan, kansainvälisten investointien ja muun kansalliset rajat ylittävän toiminnan suhteellista merkitystä. Kansainvälinen kilpailu koskee myös yhä useampia toimialoja, kun myös monet palvelut ovat siirtyneet talouden suljetusta sektorista avoimeen. Varsinaisen palveluiden kansainvälisen kaupan ohella kuvaan
ovat Suomessakin tulleet mukaan ulkomaalaisomisteiset palveluyritykset, mm. kauppaketjut.

3. Houkuttelevuus osaajille

Kun puhutaan maan kansainvälisestä kilpailukyvystä, asiaa pitää arvioida maan houkuttelevuuden kannalta. Onko tarkasteltava maa, esimerkiksi Suomi, houkutteleva asuinpaikka? Onkä täällä hyvä opiskella, tehdä töitä, kasvattaa perhettä ja viettää eläkepäiviä? Kannattaako investointipäätöstä tekevän yrityksen päätyä sijoittamaan juuri tähän maahan? Ovatko tämän maan infrastruktuuri ja koulutusjärjestelmä toimivia, ovatko tutkimus- ja tuotekehitystoiminnan edellytykset hyvät ja onko
yleinen yritysilmapiiri suotuisa? Jos näihin kysymyksiin voidaan antaa myönteiset vastaukset, on maa kilpailukykyinen.

Korkeatasoinen koulutus on kilpailukyvyn tärkeä osatekijä kahdellakin tavalla. Ensinnäkin se tietysti tuottaa osaajia elinkeinoelämän käyttöön. Toiseksi se on myös vetovoimatekijä houkuteltaessa parasta työvoimaa: hyvin koulutetut henkilöt haluavat varmistaa hyvän koulutuksen myös lapsilleen.

Yksilön, erityisesti korkeasti koulutetun ja osaavan henkilön kannalta yksi Suomen houkuttelevuutta vähentävistä tekijöistä on verotus, tai tarkemmin sanottuna verotuksen ja sillä rahoitettavien palvelujen ja tulonsiirtojen suhde. Jos maksamilleen verorahoille ei koe saavansa vastinetta, tai jos verotus koetaan konfiskatoriseksi, voi ajatus maastamuutosta tulla helposti mieleen. Vastaavasti suomalaisten yritysten on erittäin vaikea houkutella maahamme ulkomaisia erikoisasiantuntijoita, kun kylmän ilmaston ja omituisen kielen lisäksi kohtaa erityisesti korkeasti palkattuja ankarasti kohtelevan verojärjestelmän.

4. Positiivinen vai negatiivinen kierre?

Taloudessa on hyvin pitkälti kysymys yksityisen ja julkisen sektorin välisestä vuorovaikutuksesta. Yrityksissä luodaan se vauraus, johon julkisen sektorinkin rahoitus perustuu. Toisaalta julkisen vallan toimenpiteet vaikuttavat olennaisesti elinkeinoelämän toimintaedellytyksiin. Tästä vuorovaikutuksesta voi syntyä joko positiivinen tai negatiivinen, itseään vahvistava kierre. On paljolti omista päätöksistämme kiinni, kumpi näistä vaihtoehdoista toteutuu.

Positiiviseen kierteeseen voimme päästä, jos ymmärrämme vahvan talouden merkityksen myös julkisen sektorin pohjana. Vahva talous, johon kuuluvat maailmanlaajuisesti kilpailukykyiset yritykset ja korkealuokkainen osaaminen, tuottaa laajan veropohjan, jolloin kattavat hyvinvointipalvelut ja tulonsiirrot voidaan rahoittaa kohtuullisella veroasteella. Menestyvä monipuolinen elinkeinoelämä on perusedellytys työttömyyden alentamiselle ja työllisyysasteen nostamiselle, eikä oikotietä ole. Korkea työllisyys merkitsee myös, että nykytilannetta harvempi edes joutuisi turvautumaan julkiseen tukeen toimeentulonsa varmistaakseen.

Kohtuullinen veroaste edesauttaisi talouden menestystä, kun se tekisi Suomesta nykyistä puoleensavetävämmän paikan sekä korkeatasoisille osaajille että kansainvälisesti toimiville yrityksille. Vahvistuva talous tuottaa edelleen laajemman veropohjan, mikä parantaa edellytyksiä pitää veroaste matalana, ja näin talouden myönteiset kehityspiirteet vahvistavat toisiaan.

Vaarana on kuitenkin päätyä negatiiviseen, alaspäin vievään kierteeseen, jos kireällä verotuksella heikennetään Suomen kilpailukykyä osaavien ihmisten työ- ja asuinpaikkana ja yritysten sijaintipaikkana. Supistuva veropohja vaatii entistä ankaramman verotuksen, jos hyvinvointiyhteiskunta halutaan säilyttää entisenlaisena. Seurauksena tästä on tietysti edelleen heikkenevä talous ja lisääntyvä työttömyys kilpailukyvyn kärsiessä, ja näin alaspäin johtava kierre, suorastaan noidankehä, on valmis.

5. Julkinen talous ja kilpailukyky

Verotuksen yksioikoinen alentaminen ei kuitenkaan ratkaise kilpailukykyongelmaa. Kuten jo edellä mainitsin, kyse on maksettujen verojen ja niistä saadun vastineen suhteesta. Suomalaiset ovat valmiita maksamaan verrattain korkeitakin veroja, jos niillä rahoitetut edut ovat hintansa arvoisia. Näin kertovat mm. EVA:n arvo- ja asennetutkimukset. Ongelmia syntyy vasta silloin, kun julkinen sektori toimii
tehottomasti.

Vaikka Suomen julkisen talouden tasapaino onkin kansainvälisessä vertailussa hyvä, ei meillä ole varaa merkittäviin veronalennuksiin ilman että julkisia menoja onnistutaan supistamaan. Syynä tähän on, että julkinen ylijäämämme on käytännöllisesti katsoen kokonaan peräisin työeläkejärjestelmästä, ja sen
nykyinen ylijäämä on vain varautumista jo lähiaikoina huomattavasti kasvaviin eläkemenoihin, kun suuret ikäluokat saavuttavat eläkeiän. On hyvä muistaa, että kuukausittain tarkasteltuna ensimmäisen suuren ikäluokan muodostivat syyskuussa 1945 syntyneet, jotka viime kuussa viettivät 57-vuotispäiviään. Siitä on varsin lyhyt aika Suomen nykyiseen keskimääräiseen eläköitymisikään, vain 59 vuoteen.

Kun julkista velkaa ei ole varaa kasvattaa, eikä nykyisestä hyvinvointiyhteiskunnasta haluta tinkiä, on ainoa mahdollisuus tehostaa julkisia toimintoja niin, että entiset tuotokset saadaan aikaan vähemmällä voimavarojen käytöllä. Tässä suhteessa Suomen julkisella sektorilla on paljon parantamisen varaa.

Julkisia toimintoja tulisi tehostaa ottamalla ennakkoluulottomasti käyttöön uusia tapoja tuottaa julkisia palveluja. Eri maissa, myös meillä, on menestyksellisesti kokeiltu mm. tilaaja-tuottaja -mallia, palveluseteleitä, alihankintoja yksityisiltä yrityksiltä yms. menetelmiä julkisten palvelujen tuotantokustannusten alentamiseksi. Yhteinen nimittäjä onnistuneille kokeiluille on ollut markkinamekanismin, ja erityisesti sen keskeisen elementin, kilpailun, hyväksikäyttö toimintojen tehostamiseksi. Nyt kokeiluista pitäsi päästä tositoimiin.

6. Ulkomaiset investoinnit ja omistus

Yksi osoitus Suomen vajavaisesta kilpailukyvystä yritysten sijoittumispaikkana on maamme suorien ulkomaisten sijoitusten tase. Käytännöllisesti katsoen joka vuosi aina 1980-luvun puolivälistä alkaen suorat sijoitukset Suomesta ulkomaille ovat huomattavasti ylittäneet vastakkaiseen suuntaan kulkeneet investoinnit. Kilpailukyisen maan luulisi olevan päinvastoin suorien sijoitusten nettosaaja!

Ruotsissa on viime aikoina havahduttu huomaamaan, että maan korkea verotus on siirtämässä sen yritysten omistuksen ulkomaille. EVA:n ruotsalainen yhteistyökumppani Studieförbundet Näringsliv och Samhälle (SNS) on vastikään julkistanut tutkimuksen Vem ska äga Sverige? Siinä on todettu, että jos ruotsalaisten yritysten myynti ulkomaalaisille jatkuu viime aikojen tahtiin, vuonna 2015 Ruotsin koko yksityinen teollisuus on ulkomaalaisessa omistuksessa.

Omistuksen siirtymisen ulkomaisiin käsiin on SNS:n tutkimuksessa todettu johtuvan ensisijaisesti verotuksesta. Siinä on laskettu omistajaverotuksen taso eri EU-maissa ottaen huomioon yhteisöveron, osinkoveron, myyntivoittoveron ja omaisuusveron yhteisvaikutus. Ruotsin verotuksen ankaruus oli omaa luokkaansa, lähes kaksinkertainen EU-maiden keskitasoon verrattuna. Suomi oli tässä vertailussa
lähellä EU:n keskiarvoa, kuitenkin hieman sen yläpuolella.

Erittäin ajankohtaiseksi tällaisen tarkastelun tekee meilläkin se, että yritysverotusjärjestelmäämme on esitetty muutettavaksi. Nykyinen yhtiöveron hyvitysjärjestelmämme eli avoir fiscal välttää osinkotulojen kahdenkertaisen verotuksen sillä, etteivät suomalaisen omistajan kotimaisesta yrityksestä saamat osingot ole hänelle henkilökohtaisesti verotettavaa tuloa, vaan hän saa laskea hyväkseen yrityksen tuloksestaan jo maksaman veron. Tämä järjestelmä onkin pääsyy siihen, että meillä omistajaverotus on eurooppalaisittain verrattain kohtuullista. Globaalissa vertailussa havaitaan kuitenkin, että Länsi-Euroopan keskitaso on varsin korkea ja omalta osaltaan haittaa alueemme kehitystä.

Yhteisöveropohja on meillä laaja. Esimerkiksi Ruotsiin verrattuna on arvioitu, että Suomen laajempi yhteisöveropohja vastaa noin kolmea prosenttiyksikköä verokannassa. Lisäksi meillä myyntivoitot ovat kattavasti verotuksen piirissä. Tällä on sekin kielteinen vaikutus, että se hidastaa tarpeellista rakennemuutosta ja pääomien allokointia uusiin kohteisiin. Myös Suomen omaisuusvero on verraten kireä.

Jos nyt osingoista tulee saajalleen vaikkapa vain osittain veronalaista tuloa, nousee Suomen omistajaverotus selvästi EU:n keskitason yläpuolelle, ja vaikutukset olisivat samansuuntaiset kuin Ruotsissa: suomalaisten yritysten omistaminen olisi kannattavampaa ulkomaalaisille kuin suomalaisille.

Omistuksen siirtyessä yhä enemmän ulkomaille on todennäköistä, että myös yritysten toimintojen siirtämistä ulkomaille harkitaan yhä helpommin. Ruotsin 250 suurimmasta yrityksestä jo noin kolmanneksella pääkonttori on Ruotsin ulkopuolella, kun vastaava luku oli vuonna 1990 alle kymmenen prosenttia. Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton tuoreen selvityksen mukaan omistajien läheisyys on merkittävä tekijä päätettäessä pääkonttorin sijoittumisesta, onhan sijoittajasuhteiden hoito eräs keskeisistä pääkonttoritoiminnoista.

Samassa TT:n selvityksessä todettiin yrityksen historian puoltavan merkittävästi pääkonttorin pysymistä Suomessa. Ulkomaalaisille omistajille tämä tuskin merkitsee samaa kuin suomalaisille, joten pysyminen Suomessa on heille vähemmän itsestään selvää. Kun muistetaan vielä, että ulkomaalaisomisteisessa yrityksessä ylin johto on todennäköisemmin monikansallinen, myös tämä tekijä vähentää sidoksia Suomeen.

Onko pääkonttorien mahdollinen poismuutto sitten vakava ongelma? TT:n selvitykseen vastanneiden yritysten henkilöstöstä vain noin yksi prosentti oli pääkonttorissa, joten suorat työllisyysvaikutukset olisivat vähäiset. Tärkeämpiä ovat kuitenkin pääkonttorin muut vaikutukset: yhteisöveron maksaminen, yrityksen strateginen suunnittelu, korkein liikkeenjohdon osaaminen sekä tutkimus- ja tuotekehitystoimintojen läheinen suhde pääkonttoriin. Pitemmällä aikavälillä on myös luultavaa, että pääkonttorin poismuutto vaikuttaisi myös tuotantoyksiköiden sijoitteluun, etenkin kun Suomi mm. syrjäisen sijaintinsa vuoksi ei ole tässä suhteessa paras mahdollinen.

Hyvät naiset ja herrat,

Seminaarimme otsikossa asetettuun kysymykseen Suomen kilpailukyvyn kestävyydestä on olemassa yksiselitteinen vastaus: se kestää, jos ja vain jos toimimme oikein. Sekä yksittäisten ihmisten, yritysten että ennen kaikkea julkisen vallan on tehtävä viisaita päätöksiä, jotta maamme säilyisi houkuttelevana paikkana asua ja toimia.

Vaalien alla keskustelu hyvinvointivaltion säilyttämisestä käy kuumana. Sairaanhoitoon ja sosiaalipalveluihin vaaditaan lisää rahaa. Näiden toimien rahoitusta ei sen sijaan yleensä paljon mietitä, korkeintaan todetaan että kasvavat menot tulisi rahoittaa veroja korottamalla tai julkista velkaa lisäämällä. Vain valtiovarainministeriö jarruttaa näitä hyviä hankkeita.

Keskustelu siitä, miten voisimme luoda sitä vaurautta, jolla tämä kaikki maksetaan on jäänyt varsin vähälle huomiolle. Kuitenkin kilpailukykyinen elinkeinoelämä on ainoa mahdollinen maksumies ja työllistäjä. Kustannuksia lisättäessä pitäisi aina muistaa myös tulopuoli. Verot sinänsä ovat välttämättömiä, mutta jokaisen, joka kantaa vastuuta hyvinvoinnin säilymisestä Suomessa myös pitkällä aikavälillä, tulisi pyrkiä mahdollisimman alhaiseen veroasteeseen.

Näillä sanoilla avaan vuoden 2002 EVA-päivän, ja toivotan kaikki läsnäolijat tervetulleiksi. Luovutan puheenvuoron tutkimusjohtaja Petri Rouviselle, joka tarkastelee Suomen kilpailukykyä kansainvälisten vertailujen valossa.