Yrittäjyysaste eräissä EU-maissa 2010

 

Suomessa yrittäjyysaste eli yrittäjien osuus työvoimasta on matalampi kuin EU-maissa keskimäärin. Meillä 15–64-vuotiaista yrittäjiä on 2,9 prosenttia, kun EU-maiden keskiarvo on 15,1 prosenttia, selviää teollisuusmaiden yhteistyöjärjestön OECD:n ja Euroopan komission tutkimuksesta.

Etenkin Etelä-Euroopassa yrittäjiä on enemmän kuin Suomessa. Toisaalta yrittäjyysaste on Suomessa korkeampi kuin esimerkiksi Ruotsissa, Tanskassa ja Saksassa.

Myös nuorten eli 15–24-vuotiaiden yrittäjien osuus työllisistä jää meillä (3,2 prosenttia) EU:n keskiarvoa (4,1 prosenttia) alhaisemmaksi. Usein nuorten vähäinen yrittäjyysaste selittyy pitkällä koulutusputkella, jonka aikana käydään pikemminkin palkkatöissä.

 

Voit rajata kuviossa olevaa dataa klikkaamalla kuvion alapuolella olevan kentän selitteitä. Voit tallentaa kuvion haluamassasi muodossa sen oikean yläkulman valikosta.