Työelämän kulttuurivallankumous

Suomalaisessa yhteiskunnassa on meneillään suuri murros, joka koskee työtä ja sen tekijöitä. Työtehtävät muuttuvat, kun palvelut, kansainvälisyys, osaaminen ja joustavuus korostuvat. Myös työntekijät vaihtuvat. Siirrymme suurten ikäluokkien Suomesta pienten ikäluokkien Suomeen. Uusi sukupolvi eroaa vanhasta paitsi lukumäärältään, mahdollisesti myös arvoiltaan ja asenteiltaan. Perinteiset tavat jäsentää elämää työhön ja vapaa-aikaan murtuvat. Työtavat muuttuvat.

Työelämän myllerrys on suuri. Se on vallankumouksellisen suuri. Siksi EVAssa on meneillään joukko hankkeita, joita yhdistää otsikko ”Työelämän kulttuurivallankumous”. Hankkeen tarkoituksena on hahmottaa työelämän muuttumisen luonnetta ja etenemistä, auttaa yrityksiä ja julkista sektoria vastaamaan sen asettamiin haasteisiin sekä tehdä toimenpidesuosituksia.

Hankkeen tiimoilta on toteutettu oheisia tapahtumia sekä julkaistu aiheeseen liittyvä arvo- ja asennetutkimus.

Hankkeen toteutettuja osioita:

EVA EXPAT FORUM

EVA EXPAT FORUM kokosi 14.1.2010 Kansallisoopperan Alminsaliin yli 500 kansainvälistä huippuosaajaa 61 eri maasta keskustelemaan siitä, kuinka Suomesta voidaan tehdä houkuttelevampi ja parempi paikka kansainvälisille työntekijöille ja heidän perheilleen.

Pääosassa tilaisuudessa olivat Suomessa työskentelevät ulkomaalaiset, joiden kymmenen lyhyttä puheenvuoroa käsittelivät Suomeen muuttamisen haasteita, paikallisiin verkostoihin pääsemistä sekä perhe- ja työelämää Suomessa. Tilaisuudessa puhuivat muun muassa Arkady Moshes (Venäjä), Surya Santhi (Intia), Yuan Karppanen (Kiina) sekä John Simon (USA).

Arto Nybergin vetämään EVA Expat Forumin paneelikeskusteluun ”How to make Helsinki Region a Better Place for Expats?” osallistuivat Kansallisbaletin taiteellinen johtaja Kenneth Greve, counsel Suzanne Innes-Stubb ja työministeri Anni Sinnemäki. Paneelikeskustelussa esiin nousivat englanninkielisten koulujen ja harrastusmahdollisuuksien tarve kansainvälisille lapsille, Suomen kielen vaatimukset työpaikoilla sekä maahanmuuttomuodollisuuksien ongelmat.

EVA Expat Forumin avasivat EVAn hallituksen puheenjohtaja Jorma Ollila sekä ulkoasiainministeri Alexander Stubb. Puheenjohtajana toimi EVAn johtaja Risto E.J. Penttilä. Tilaisuuden yhteistyökumppaneina toimivat Greater Helsinki Promotion ja Helsinki Times.

EVAn 2010 Arvo- ja asennetutkimus: ”Työelämän kulttuurivallankumous”

13.4.2010 julkaistu Arvo- ja asennetutkimus kertoo, mitä työ suomalaisille merkitsee, millä tavoin työhön liittyvät arvostukset ovat muuttumassa ja millaisia toiveita työelämään kohdistetaan.

Tutkimuspäällikkö Ilkka Haaviston kirjoittamasta raportista selviää, että suomalaiset eivät ole valmiita tekemään nykyistä enemmän töitä. Vaikka valtaosa töissä olevista onkin tyytyväinen työhönsä, vapaa-aikaa toivotaan lisää. Vapaa-ajan arvostus on korostetun suurta nuoremmilla ikäryhmillä, joille työ myös merkitsee kaikilla tavoilla mitattuna vähemmän kuin vanhemmalle väestönosalle.

Työ merkitsee suomalaisille ennen muuta toimeentuloa, sosiaalisia suhteita sekä oman identiteetin ja osaamispääoman rakentamista. Työsuhteen vakinaisuus ja varmuus ovat kuitenkin tärkeämpiä kuin suuri palkka, korkea status tai urakehitysmahdollisuudet. Perinteiset käsitykset työnteon suuresta itseisarvosta tai työnteosta jokaisen velvollisuutena vetoavat nykysuomalaisiin vähemmän.

tyoelaman_kulttuurivallankumous

EVA Forum: Howard Gardner – The Elements of Good Work

EVA Forumissa keskusteltiin 25.5.2010  siitä, mitkä ovat “hyvän työn” osatekijät ja kuinka mielekäs työ työpaikoilla toteutetaan. Alan huippuasiantuntija professori Howard Gardner Harvardin yliopistosta vieraili EVA Forumissa.

Professori Gardner alusti tilaisuuden paneelikeskustelua otsikolla ”The Elements of Good Work”. Gardenerin lisäksi paneelikeskusteluun aiheesta osallistuivat EVAn hallituksen jäsen, KTM Sari Baldauf sekä professori, filosofi Esa Saarinen. Paneelikeskustelun puheenjohtajana toimi toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä.

EVA Analyysi: ”Hyvä työ – paha työ: Howard Gardner ja hyvän työn aakkoset”

Emeritusprofessori Kari Uusikylä peräänkuulutti uusia kriteereitä hyvien työsuoritusten arviointiin  15.6. julkaistussa EVA analyysissä  ”Hyvä työ – paha työ: Howard Gardner ja hyvän työn aakkoset” .

Analyysi nojaa Harvardin yliopiston huippuprofessori Howard Gardnerin teeseihin hyvästä työstä. Professori Gardner on yli 15 vuotta jatkuneessa Good Work -hankkeessaan kiteyttänyt hyvän työn edellytykset kolmeen E:hen: Excellence, Engagement ja Ethics.  ”Hyvä työ on tehtävä mahdollisimman hyvin, siihen tulee sitoutua ja eettiset seikat on pidettävä jatkuvasti mielessä”, tulkitsee Kari Uusikylä Gardnerin oppeja. ”Muodollisesti erinomaisesti ja sitoutuneesti tehty työsuoritus on pahaa työtä, mikäli sitä leimaavat vastuuttomuus, moraalittomuus ja itsekkyys”, hän jatkaa.

Hyvä työ

EVA Raportti: ”Kuluttajakansalaiset tulevat! – Miksi työn johtaminen muuttuu?”

Tutkijat Ilkka Halava ja Mika Pantzar piirtävät 29.9. julkaistussa EVA Raportissa ”Kuluttajakansalaiset tulevat! – Miksi työn johtaminen muuttuu?” kärjistetyn kuvan kuluttajakansalaisesta työelämässä.

Perinteisen työntekijän, tuottajakansalaisen, vastakohta on omassa elämässään merkityksellisyyttä tavoitteleva kuluttajakansalainen. Hän on itsetietoinen, epäilee linjaorganisaatiota ja puhuu itseohjautuvuudesta.  Kuluttajakansalainen on yksilöllinen, eikä automaattisesti yritykselle niin lojaali kuin isänsä tai isoveljensä. Hän haluaa omaa aikaa.

Työelämä Suomessa muuttuu väistämättä ja radikaalisti. Kuluttajakansalaisten esiinmarssin myötä perinteinen työn eetos horjuu. Työtä ei enää välttämättä koeta jokaisen velvollisuudeksi. Jotta työntekijät saadaan jatkossa sitoutettua, pitää johtajien Halavan ja Pantzarin mukaan kinnittää aiempaa enemmän huomiota työkulttuuriin ja mahdollistaa  työn mielekkyys. Perinteisiä johtamisen järjestelmiä, mittareita ja organisaatiomalleja joudutaan sopeuttamaan vastaamaan kuluttajakansalaisten arvomaailmaa.

Kuluttajakansalaiset

EVA Raportti: ”Mainettaan parempi työ – Kymmenen väitettä työelämästä”

”Työelämä ei ole huonontunut, pätkätyöt eivät ole lisääntyneet eikä työelämä ole muuttunut liikaa vaan liian vähän”, väittää Tuomo Alasoini 16.11.2010  julkaistussa EVA Raportissaan ”Mainettaan parempi työ – Kymmenen väitettä työelämästä”.

Raportti kertoo, että Suomesta ei ole tullut pätkätöiden luvattua maata. Suomalaisten työssäoloajat samassa työpaikassa ovat kasvaneet 1980-luvulta asti ja ovat nykyään Euroopan pisimpien joukossa.

Raportti kertoo myös, että tuloksellisuuden ja henkilöstön työhyvinvoinnin välillä on selvä positiivinen yhteys, eikä työssä jaksamisen ongelmia voida näin laittaa tuottavuuskasvun piikkiin.

Yleisistä uskomuksista poiketen työelämä ei ole huonontunut. Suomalaiset ovat tyytyväisiä työhönsä ja nuoretkin haluavat edelleen töihin.

Mainettaan parempi työ