EU-aikana aikuistuneet arvostavat demokratiaa muita vähemmän

Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn tällä viikolla julkaistussa raportissa Tyytymättömyyden Siemenet – Mistä populismi tulee? julkaistiin valtiotieteiden maisteri, tohtorikoulutettava Juha Ylisalon artikkeli, jossa tutkittiin tällä vuosituhannella aikuistuneiden demokratia-asenteita.

Ylisalon mukaan alle puolet 18-35-vuotiaista suomalaisista pitää ehdottoman tärkeänä elämistä demokraattisesti hallitussa maassa. Nuorten aikuisten asenteita voivat selittää viime  vuosien talouskriisit, jotka ovat muun muassa vaikeuttaneet kiinnittymistä työmarkkinoille. Nuoret ovat myös muita valmiimpia siirtämään hallituksen päätösvaltaa asiantuntijoille. Väestötasolla 55 prosenttia kannattaa asiantuntijavaltaa ja 18-25-vuotiaista jopa 66 prosenttia.

– EU-Suomessa kasvaneet nuoret aikuiset ovat sosiaalistuneet teknokraattisempiin politiikkakäsityksiin. Heille politiikka näyttäytyy hallinnollisena, sillä suuret poliittiset projektit, kuten hyvinvointivaltion rakentaminen, ovat olleet pitkälti valmiita, Ylisalo kirjoittaa.

Asennetutkimusten valossa pahin uskottava skenaario on, että koulutetut viehättyvät yhä enemmän elitistisestä teknokratiasta ja vähemmän koulutetut autoritaarisesta populismista. Molemmat ovat ristiriidassa demokratian perusperiaatteiden kanssa, jonka mukaan näkemyserot ovat oikeutettuja ja päätökset seulotaan riittävän julkisen keskustelun avulla.

Lue lisää: Demokratia ok, muukin käy.

Tohtorikoulutettava Juha Ylisalon artikkeli on julkaistu osana EVA Raporttia Tyytymättömyyden Siemenet – Mistä populismi tulee?