EVA Raportti: Elämänlaadun supervalta – 19 eurooppalaista ratkaisua talouden ja kulttuurin pulmiin

Saksa vetää investointeja puoleensa. Sveitsissä ei ole leikkausjonoja. Hollantilaiset lapset ovat maailman onnellisimpia. Jostain päin Eurooppaa löytyy edelleen esimerkki edistyneestä, fiksusta tai tuloksellisesta toimintatavasta, oli kyse mistä elämänalueesta hyvänsä. Näin selviää tänään julkaistusta toimittaja Raine Tiessalon kirjoittamasta EVA Raportista ”Elämänlaadun supervalta – 19 eurooppalaista ratkaisua talouden ja kulttuurin pulmiin”.

Euroopan maat ovat häkellyttävän samanlaisten ongelmien edessä. Kriisit horjuttavat hyvinvointimallia, ja globaali talouskilpailu on yhä rajumpaa. Tiessalon raportti esittelee 19 esimerkkiä siitä, miten kaikille yhteisiin ongelmiin on haettu vastauksia eri puolilla Eurooppaa.

Raportti esittää, että teollisella valmistuksella on edelleen toivoa Euroopassa. Saksan työmarkkinauudistukset ovat vauhdittaneet Volkswagenin takaisin menestykseen. Espanjalainen vaateketju Zara on kasvanut lähituotannon avulla nopeammin kuin H&M. Kolmessa vuosikymmenessä Red Bull on onnistunut luomaan aivan uuden virvoitusjuomasektorin.

Raportti kertoo, että oppisopimuskoulutus takoo tulosta Saksassa. Teollistuneiden maiden onnellisimmat lapset taas löytyvät Hollannista. Ranskassa poikkeuksellisen korkeaa syntyvyyttä tukee onnistunut perhepolitiikka.

Raportti esittää myös, että koko maailman mittakaavassa Euroopan maiden terveydenhuoltojärjestelmät ovat kärkiluokkaa. Sveitsissä ei ole leikkausjonoja. Espanja taas on elinluovutusten ja sairaanhoitajien mallimaa.

Tiessalon raportin esimerkit kertovat, että Euroopan tulevaisuuden suhteen voi olla toiveikas. Euroopassa on edelleen rohkeutta uudenlaisiin ratkaisuihin ja kansainväliseen kunnianhimoon. Monesta esimerkistä on myös Suomella sittenkin enemmän opittavaa kuin opetettavaa.

Elamanlaadun supervalta Raportti julkaistiin Kansallissalissa 23.1.2013. Julkaisutilaisuuden keskusteluun osallistuivat Matti Apusen johdolla Eurooppaministeri Alexander Stubb, toimittaja Raine Tiessalo sekä toimitusjohtaja Aki Riihilahti. Valokuvat 005_CREurooppaministeri Alexander Stubb ja raportin kirjoittaja, toimittaja Raine Tiessalo. Valokuvat 030_CRValokuvat 038_CR