Syrjaytyminen 001

EVA Analyysi: Hukassa – Keitä ovat syrjäytyneet nuoret?

Keskiviikkona, 1.2.2012  Analyysit, Julkaisut, Uutiset

Syrjäytyneitä 15-29-vuotiaita nuoria oli vuonna 2010 yhteensä noin 51 300. Syrjäytymisen ytimessä oli 32 500 ulkopuolista nuorta, jotka eivät ole rekisteröityneet edes työttömiksi työnhakijoiksi. He ovat nuoria, jotka eivät näy missään tilastoissa. Kukaan ei tarkkaan tiedä keitä he ovat ja mitä he tekevät. Näin kertoo tänään julkaistu EVA Analyysi ”Hukassa – Keitä ovat syrjäytyneet nuoret?”. Analyysin on kirjoittanut Tilastokeskuksen kehittämispäällikkö Pekka Myrskylä.

Analyysi esittää, että ulkopuolisten nuorten paikantamisella on kiire. Ensisijainen keino ehkäistä syrjäytymistä on koulutus. Ulkopuolisiksi tai työttömiksi päätyneistä nuorista 80 % ei myöhemminkään suorita perusastetta korkeampaa tutkintoa.

Myrskylän analyysistä selviää, että syrjäytyneitä nuorista lähes neljännes on maahanmuuttajataustaisia. Vieraskielisistä kouluttamattomista nuorista joka kolmas on syrjäytynyt – kantaväestöön kuuluvista syrjässä on joka kahdeksas. Syrjäytyminen on siis läheisesti myös maahanmuuttoon ja kotouttamiseen liittyvä ongelma, johon on tartuttava pikaisesti.

Analyysi kertoo, että syrjäytyneitä 15-29-vuotiaita nuoria oli vuonna 2010 yhteensä noin 51 300. Tämä on noin 5% kaikista tämänikäisistä nuorista. Syrjäytyneistä nuorista työttömiä työnhakijoita oli 18 800 ja muita työvoiman ulkopuolisia 32 500. Syrjäytyneiksi luokitellaan sellaiset työvoiman ja opiskelun ulkopuoliset nuoret, joilla ei ole peruskoulun lisäksi muuta koulutusta.

Yleisestä mielikuvasta poiketen nuorten syrjäytyminen on lisääntynyt viime vuosina vain vähän. On myös huomioitava, että vaikka syrjäytyneiden määrä on pysynyt suhteellisen tasaisena, eivät syrjäytyneet ole vuodesta toiseen samoja henkilöitä. Viiden vuoden kuluessa 60 % syrjäytyneistä nuorista siirtyy töihin tai opiskelemaan, 40 % pysyy syrjäytyneenä.

Nuorten syrjäytyminen on todellinen ja vakava ongelma. Jotta ongelmaan pystytään puuttumaan tehokkaasti, on tiedettävä mahdollisimman tarkasti, keitä syrjäytyneet nuoret ovat. Tätä tarkoitusta varten Pekka Myrskylän Tilastokeskuksen työssäkäyntitilastoon perustuva EVA Analyysi tarjoaa napakan tietopaketin.

Syrjaytyminen

Analyysin julkaisutilaisuus Scandic Marskissa 1.2.2011
Kuva: Jussi Lähde

Analyysin kirjoittaja Pekka Myrskylä
Kuva: Jussi Lähde


Sari Baldauf ja Sixten Korkman
Kuva:Jussi Lähde





EVA julkaisee raportteja, analyyseja, pamfletteja ja arvioita. EVAn julkaisut tutkivat ja arvioivat suomalaiselle yhteiskunnalle tärkeitä kehityssuuntia. Julkaisut ottavat kantaa ajankohtaisiin kysymyksiin ja antavat puheenvuoron eri alojen asiantuntijoille.

EVA lähettää maksutta yksittäisiä julkaisuja niistä kiinnostuneille kansalaisille. Olethan yhteydessä: palaute@eva.fi tai viestintäpäällikkö Johanna Sipola (etunimi.sukunimi@eva.fi).