EVA Raportti: Euroopan idea – Viisi näkemystä Suomen EU-politiikan suuresta linjasta

Suomen EU-jäsenyys on ollut monin mittarein mitattuna menestys. Euroopan velkakriisi on kuitenkin nopeasti kyseenalaistanut jo itsestään selvänä pidetyt Suomen EU-jäsenyyden hyödyt. Taka-alalle on painunut se, minkä pitäisi olla asian pysyvä ydin: Euroopan idea.

Tänään julkaistu EVA Raportti Euroopan idea – Viisi näkemystä Suomen EU-politiikan suuresta linjasta tarjoaa nimensä mukaisesti viisi kirjoitusta Suomen Eurooppa-politiikan tavoitteista.

Neljän presidenttiehdokkaan – Sauli Niinistön, Paavo Lipposen, Paavo Väyrysen ja Pekka Haaviston – kirjoitusten lisäksi raporttiin on kirjattu myös elinkeinoelämää edustavien Jorma Ollilan, Veli Sundbäckin ja Sakari Tammisen näkemys.

Euroopan unionin jäsenyys ei voi olla Suomelle lopullinen tavoite vaan väline laajempiin, syvempiin päämääriin. Vaikeuksienkin keskellä on pidettävä mielessä suuri linja: Mitä haluamme Euroopan unionilta?

Raportin kirjoitukset kertovat, mitä integroituva Eurooppa voi Suomelle antaa. Vielä hyödyntämättömistä mahdollisuuksista esille nousevat niin digitaaliset sisämarkkinat kuin älykkäiden energiasiirtoverkkojen rakentaminenkin.

Raportin kirjoitukset esittävät ratkaisuja siihen, kuinka EU:n ja euron valuviat on korjattava. Sauli Niinistö sanoo, että euro toimii myös jatkossa, mutta vain jos sen alkuperäisiä periaatteita (kuten no bailout-sääntöä) noudatetaan tinkimättä.  Paavo Väyrynen taas näkee euron tulevaisuudessa kaksi suuntaa: hallituksen jo valitseman tien, jossa takauksille saadaan vakuudet tai tien, jossa Suomi irrottautuu euroalueesta kokonaan.

Myös EU:n ulkopolitiikka nousee esiin kirjoituksissa. Paavo Lipposen mukaan seuraava EU:n yhteistyön ajankohtainen kehittämiskysymys koskee nimenomaan unionin yhteistä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa.

Pekka Haavisto sanoo, että on Suomen etu, että olemme EU:n mukana ajamassa kansainvälisiä normeja työelämään ja ympäristönsuojeluun.

Kaikki presidenttiehdokkaat näkevät, että presidentillä on edelleen myös eurooppalainen rooli ja että presidentin tulee osallistua keskusteluun Suomen EU-politiikasta.

Euroopan idea