Uusi kultakausi – kirja-arvio

Uusi kultakausi on ristiriitainen teos. Se on pamfletti monessa merkityksessä. Kiire ja hiomattomuus näkyvät tekstissä aina sisällysluettelon sivunumeroiden jumitusta myöten. Nämä eivät kuitenkaan poista tosiasiaa, että kirjassa on hyviä pointteja.

Teos tuo esiin Suomen pysähtyneisyyden ajan ja kyydistä putoamisen viime vuosikymmenellä teknologisen edistyksen osalta. Meillä puhutaan ja muualla toteutetaan. Pelkkä vanha imago teknologiayhteiskunnasta ei lämmitä loputtomiin. Tekijät vaativat julkisen hallinnon oletuksen muuttamista salaisesta avoimeksi. Vain poikkeustapauksessa ja perusteilla voidaan asiat pitää pimennossa. Samoin verorahoilla tuotetut tietopankit ja -varannot tulisi asettaa kaikkien saataville ja avoimeen muotoon, jonka pohjalta ja johon perustuen voidaan kehittää uusia sovelluksia ja innovaatioita.

Sosiaalinen media on tasoittanut puntteja eliittisen edustuksellisen demokratian käytäviltä ja saleista lähemmäksi kansanjoukkoja. Pelkkä passiivinen äänestyslipun täyttäminen usean vuoden välein ei enää riitä. Kansa osoittaa tahtonsa nykyään myös suoralla osallistumisella. Spontaani kansalaisaktiivisuus saa aikaiseksi organisoitumalla sosiaalisen median avulla tilapäisesti tärkeäksi katsomansa asian edistämiseksi ja tukemiseksi. Näistä esimerkkeinä mainitaan ahtaajien lakon pikainen päätös ja Jussi Lähteen käynnistämä RehtiSedu-liike, joka sai Seinäjoen koulutusyhtymän pyörtämään aikaisemman päätöksensä ulkomaisten opiskelijoiden tukien lakkauttamisesta. Tosin jälkimmäisessä perinteisen media tuki asian edistämiseksi ei ollut mitenkään vähäinen eikä Jussi Lähdekään ole mikään viestinnän kevytsarjalainen.

Suomesta halutaan tehdä Gov 2.0 yhteiskunta, jossa valtapyramidi käännetään kannalleen. Kansalaisyhteiskunta syöttää ja ruokkii aktiivisesti demokratiaprosessia ja muuttaa siten koko julkisen hallinnon ja vallan pelisääntöjä. Tässä ei toki sinänsä ole mitään uutta, vaikka uudet välineet mahdollistavat suuremman joukon mielipiteiden ja crowsourcing-tyylisten menetelmien hyödyntämisen. Jälleen kerran teknologia on vain väline itsetarkoituksen sijaan. Sosiaalinen media on hieno väline, mutta vain keino päämääriin. Se ei ole ratkaisu kaikkiin ongelmiin tai mahdollisuuksiin. Herääkin kysymys, että eikös juuri vapaassa markkinataloudessa ole kyse siitä, että jokainen voi tehdä omat ratkaisunsa ja toimia parhaaksi näkemällään tavalla?

Toki sosiaalinen media tuo kansojen syvät rivit helpommin esille, mutta valtiojohtoisuuden uudistaminen sosiaalisen median keinoin ei lopulta kuitenkaan ole kovin järisyttävä hallintouudistus. Läpinäkyvyys poistaa räikeimpiä väärinkäytöksiä, mutta tuskin voidaan olettaa politiikan kiinnostuksen tason nousevan merkittävästi, vaikka välineet siihen olisivat kaikkien saatavilla. Kuka haluaa äänestää yhteisistä asioista joka päivä tai viikko?

Kansalaisyhteiskunnan korostaminen on kirjan parasta antia. Toisin on tilanne kirjan toisen puoliskon kohdalla. Siinä toistellaan alkupuolen teemoja ja printtimediasta väännetään helppo vastustaja ja taantumuksellisuuden syntipukki. Toimittajatausta osalla kirjoittajista selittänee tätä, mutta kirjan sanomaa se ei vahvista, päinvastoin. Uskottavuus murenee, kun syytökset menevät henkilökohtaisuuksiin, vaikka kirjan teema on Suomen tulevaisuus ja uusi kultakausi. Samoin muiden kuin Alman ja Sanoman päälehtien sivuuttaminen ei anna kokonaiskuvaa suomalaisesta mediasta. Elinkeinoelämä ja kansalaisyhteiskunta on laajempi käsite kuin pelkkä perinteinen media tai virtuaalimaailma.

Talouden peruslainalaisuudet eivät ole muuttuneet, vaikka meillä onkin käytössä uusia hienoja välineitä. Samoin ihmisten välinen toiminta on aina ollut enemmän tai vähemmän yhteisöllisyyttä ja viestintää. Haaste on erottaa toimintaympäristön muutokset, jotka ovat merkittäviä ja pysyviä. Olemme tällaisen murroksen keskellä ja hype sumentaa usein realiteetteja. Kymmenen vuotta sitten oli käynnissä kirjan viittaama dot-com huuma ja silti uusi talous lainalaisuuksineen jäi tulematta. Kaikki kimaltava ei ole kultaa ja kaikki sosiaalinen ei ole mediaa tai politiikkaa.

Tanja Aitamurto, Taneli Heikka, Petteri Kilpinen, Matti Posio: “Uusi kultakausi. Sosiaalinen media muuttaa kaiken”, WSOY 2011, ISBN: 978-951-0-38141-0